Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Näin presidenttiehdokkaat aikovat mainostaa  – “Viimeksi meidät yllätti, kuinka paljon lahjoituksia lopulta tuli”

Sosiaalinen media ja verkkosivustot näyttävät haukkaavan suurimman siivun presidenttiehdokkaiden vaalimainoksista. STT:n haastattelemien kampanjapäälliköiden mielestä printtimediassa kannattaa mainostaa lähinnä maakuntien tilaisuuksia. Suuren yleisön äänestyspäätöksiin vaikuttamisessa digitaalisen mainonnan uskotaan olevan tehokkaampaa.

Ehdokkaiden kampanjat ovat kuitenkin vasta alkuvaiheessa ja suunnitelmat mainonnastakin puolitiessä. Vaalikampanjan rahoituksesta leijonanosa menee mainontaan.

– Yleisenä tendenssinä voi sanoa, että printtimainonnan merkitys on vähäisempi kuin joskus aikaisemmin. Some on tietysti tärkeä, mutta digitaalisessa mainonnassa tärkeitä ovat myös isojen suomalaisten mediatalojen sivustot, ja esimerkiksi radiomainonta on houkuttelevaa, sanoo Pekka Haaviston (vihr.) kampanjapäällikkö Riikka Kämppi.

Kuusi vuotta sitten ilmiöksi noussutta Haavistoa mainostettiin enemmän sosiaalisessa mediassa kuin muita ehdokkaita.

– Viimeksi meidät yllätti, kuinka paljon lahjoituksia lopulta tuli. Olimme itse ajatelleet, että meillä on vähemmän rahaa käytettävissä mainontaan, ja päätimme keskittyä digitaalisiin kanaviin kustannussyistä, mutta sitten kun sitä tulikin enemmän, teimme suunniteltua enemmän myös printtimainontaa.

Viimeksi Haaviston kampanja keräsi yli 700 000 euroa keskimäärin 44 euron lahjoituksina. Nyt tavoitteeksi on asetettu puolen miljoonan euron budjetti.

STT–SANNA NIKULA

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE