D-analyysit

Näin Suomea tyhmennetään – huhhuh!

Pääkirjoitukset

Demokraatti.fi

 

Pääkirjoitukset

Demokraatti.fi

 

Pääkirjoitukset

Demokraatti.fi

 

Suomen kaltainen pieni maa elää osaamisesta. Näin on meillä uskottu, mutta miksi nyt eivät hälytyskellot soi? Suomen Pisa-menestys rapisee, ja yhä harvempi nuori on kiinnostunut ylioppilastutkinnosta. Tämä näkyy jo korkeakoulutettujen määrissä. Suomi kuuluu enää OECD-maiden keskikastiin 30-vuotiaiden koulutustasossa. Suomessa oli vielä 2000-luvun alussa maailman koulutetuin väestö. Koulutustason lasku on poikkeuksellista länsimaissa.

Tässä tilanteessa hallituksen koulutusuudistukset – eli oletus, että vähemmällä rahalla saadaan parempaa koulutusta – tuntuvat Suomen kaltaisessa maassa valtavalta riskiltä. Hallitus on leikannut ja leikkaa läpi koko koulutusjärjestelmän peruskouluista korkeakouluihin saakka.

Niiden välissä myös toisen asteen koulutus on myllerryksessä. Moni asiantuntija onkin todennut, että ammatillisessa koulutuksessa on alkamassa ihmiskoe, jossa lähiopetusta tarvitsevat nuoret työnnetään etäopiskeluun ja yrityksiin oppimaan. Myös yritysmaailma on ainakin toistaiseksi suhtautunut epäillen siihen, että yrityksille työnnettäisiin osavastuu nuorten kouluttamisesta.

Melkoinen muutosvauhti, kun koululaitosta uudistettiin vasta viime hallituskaudella.

Lisäksi hallitus yrittää vielä tällä kaudella ajaa läpi peruskouluun Oppiminen uudistuu -hankkeen, uusi lukio -hankkeen ja esityksen uudeksi yliopistolaiksi. Huhhuh. Melkoinen muutosvauhti, kun koululaitosta uudistettiin vasta viime hallituskaudella.

Samaan aikaan enemmän kuin joka kymmenes nuori 15–29-vuotiaiden ikäluokasta on vuosittain työn ja koulutuksen ulkopuolella. Lisäksi vuodesta 2010 alkaen on työelämässä olevien 25–64-vuotiaiden korkea-asteen koulutuksen saaneiden määrä ollut laskussa.

Hallituksen säästöpuheet ovatkin onttoa retoriikkaa. Velkaantumista ei ole saatu kuriin, eikä kiky tai työttömien kepillä työntö ole heilauttanut vielä taloutta tai työllisyyttä merkittävästi parempaan suuntaan.

Suomessa on edelleen lähes 100 000 alle 30-vuotiasta pelkän peruskoulun varassa.

Koulutus olisi tehokasta työttömyyden ja talouden hoitoa, mutta tämä ei ilmeisesti sovi hallituksen ideologiaan. Maailmalta – ja Suomesta – löytyy paljon tutkimustietoa siitä, että matala koulutustaso vaikeuttaa etenkin nuorten miesten työllistymistä. Suomessa on edelleen lähes 100 000 alle 30-vuotiasta pelkän peruskoulun varassa. Korkealentoisten visioiden asemesta yksi koulutuksellinen ja täsmätoimi olisi SDP esittämä oppivelvollisuusiän nostaminen 18 vuoteen. Aikanaan esitys tyrmättiin epäortodoksisena.

Nyt muistakin puolueista on alkanut nousta esitystä tukevia näkemyksiä. Jos vertaa koulutustason vaikutusta, niin jo koulutustason nosto perusasteesta toiseen asteeseen parantaisi Suomen työllisyyttä merkittävästi. Koulutus myös pidentää työuria – ja samalla yhteiskunnan verotulot kasvavat. Pelkän perusasteen varassa olevien työura on noin kymmenen vuotta lyhempi kuin paremman koulutuksen saaneilla.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat