Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kirjallisuus

Näin syntyi hurja sodanaikainen Alaska-suunnitelma, kun pelko suomalaisten kansanmurhasta levisi

Toisen maailmansodan aikana Yhdysvalloissa levisi pelko, että Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen johtaisi kansanmurhaan. Pienen kansan pelastamiseksi alettiin suunnitella salaista evakuointioperaatiota.

Tämä tarina on tosi, vakuuttaa historioitsija Henry Oinas-Kukkonen uutuuskirjassaan Finalaska. Unelma suomalaisesta osavaltiosta.

Hurjan suunnitelman mukaan amerikkalaiset noutaisivat kaikki kynnelle kykenevät suomalaispakolaiset Norjan satamista ja kuljettaisivat heidät Alaskaan.

Asiasta kiisteltiin kiihkeästi.

Kirjan mukaan suomalaisten siirtämistä Alaskaan pohdittiin niin lehtien palstoilla kuin korkeimmassa valtiojohdossa läpi sodan. Erilaisia ehdotuksia laativat valtakunnanpoliitikot, virkamiehet, sotilasjohtajat ja jopa rivikansalaiset.

Sotatapahtumien vuoksi suunnitelmat kuitenkin salattiin ja lopulta jäädytettiin keväällä 1944. Ne painuivat amerikkalaisten arkistojen kätköihin yli 70 vuodeksi.

”Maailman pakolaisongelma on tänä päivänä suurempi kuin koskaan ja pelko kansanmurhista vaanii alati. Kun suomalaiset olivat pakolaistaipaleella ja kansakunta täystuhon edessä, tuntemattomat ihmiset toisella puolella maapalloa tekivät suunnitelmia heidän pelastamisekseen. Asiasta kiisteltiin kiihkeästi. Samalla tavoin nykyään tehdään auttamissuunnitelmia monien hyväksi ja samalla kiistellään, auttaako hädässä olevia vai eikö auttaa, kirjailija sanoo.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE