Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Näin Turusen loikkaan liittyvät tapahtumat etenivät

Sinisten kansanedustaja Kaj Turunen (vasemmalla) ja kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen eduskunnassa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä vahvistuu tänään sinisten kansanedustajalla Kaj Turusella. Kokoomus järjesti asiasta hetki sitten tiedotustilaisuuden. Turunen kukitettiin ja kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen kuvasi tilannetta myönteiseksi ja iloiseksi.

Jokisen mukaan Kaj Turunen otti itse yhteyttä kokoomukseen ja ilmoitti halukkuutensa siirtyä puolueeseen ja eduskuntaryhmään.

Kaj Turunen kuvasi päätöstä pitkän harkinnan tulokseksi. Hän sanoi harkinneensa kokoomukseen siitymistä jo viime kesänä. Tuolloin perussuomalaiset hajosi kahtia. Turunen siirtyi kuitenkin sinisiin, hänen omien sanojensa mukaan kyseessä oli maan etu ja hallituksen pitäminen pystyssä.

Lopullinen päätös pari viikkoa sitten.

Turunen kertoi jutelleensa ensi kertaa kokoomuksen siirtymisestä viime helmikuussa kokoomuksen varapuheenjohtajan Janne Sankelon kanssa.

– Haluan korostaa sitä, että olin asiassa aloitteellinen. Pari viikkoa sitten tein lopullisen päätksen, silloin tehtii myös aikataulu siirtymiselle ja sovimme tiedotustilaisuuden ajankohdan, Kaj Turunen sanoo.

Turusen mukaan siirtymistä kokoomukseen helpottivat Petteri Orpon rakentava tapaa johtaa puoluetta sekä se, että hän ajattelee kokoomuksen kanssa samalla tavalla yrittämiseen ja työelämän uudistamiseen liittyvissä asioissa.

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Janne Sankelo sanoi olevansa hyvä kaveri Turusen kanssa.

– Velmuilemme aina keskenämme erilaisista asioista. Helmikuussa Kaj oli yhteydessä vakavahenkisemmin ja kertoi aikeestaan minulle. Yleensä politiikassa toimitaan niin, että kun riittävän kauan aikaa ovelle kolkutetaan, sitten se avataan, Sankelo sanoo.

“Ratkaisu oli helppo tehdä.”

Kalle Jokisen mukaan viime vuonna, kun perussuomalaiset hajosi, kokoomuksen linja oli, ettei se värvää ketään joukkoihinsa silloin eikä jatkossakaan. Jokinen toisti, että nyt aloite tuli kuitenkin Turuselta.

Muiden sinisten kanssa keskusteluja ei ole Jokisen mukaan käyty eikä niitä ole käynnissä.

Jokisen mukaan Turusen loikkaa helpotti se, että hallituksen voimasuhteet eivät muutu.

– Siinä mielessä ratkaisu oli helppo tehdä.

Jokisen mukaan hallituksen ministeriryhmä toimii hyvin.

– Uskon ja toivon, että se jatkuu.

– Olemme tyytyväisiä hallitusyhteistyöhön sinisten kanssa. Haluamme luonnollisesti jatkaa samalta pohjalta, Jokinen jatkoi.

– Tilanne on erittäin kiusallinen hallituksen ja sen sisäisen luottamuksen kannalta, sinisten puheenjohtaja Sampo Terho lausui tänään.

Kalle Jokinen kertoo ilmoittaneensa tänään sinisten eduskuntaryhmälle siirtymiisestä WhatsApp-ryhmässä. Turusen mukaan muita vastaavankaltaisia ei sinisten ryhmässä olisi kuin hän.

Jos kokoomus on halukas asettamaan Turusen ehdolle ensi eduskuntavaaleissa, hän on valmis ehdokkaaksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE