Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Näin työnantajapuoli reagoi Teollisuusliiton toimiin – ”En allekirjoita väitettä”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi.

Teollisuusliitto julisti teknologiateollisuuden ja malmikaivosten sopimusaloja koskevan ylityökiellon sekä työnantajan aloitteesta tapahtuvan vuoronvaihtokiellon voimaan huomisesta alkaen.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Sen hallitus oli koolla tänään.

Toimet ovat voimassa 19.12 asti. Tarvittaessa Teollisuusliitto ryhtyy raskaampiin työtaistelutoimiin.

– On valitettavaa, että lähdetään tällä tavalla hankaloittamaan yritysten ja työntekijöiden tilannetta, kun yritykset kamppailevat tuotantovaikeuksien komponentti- sekä osaajapulan kanssa, Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi kommentoi Teollisuusliiton toimia.

Hän sanoo, että on varhaista ennakoida, millaisia tappioita yrityksille koituu työtaistelutoimista.

Teollisuusliiton hallitus katsoo, että työnantajapuolen tarjoukset tarkoittaisivat ostovoiman merkittävää heikennystä alan työntekijöille.

– En allekirjoita väitettä, Ruohoniemi sanoo.

Lisää aiheesta

Hän toteaa reaalisen ostovoiman kasvaneen viimeiset kymmenen vuotta, mutta tuottavuus on raahannut perässä.

– Pitäisi katsoa kokonaisuutta laajemmin ja miettiä kilpailukyvystä huolehtimista. Minkäänlaista kasvua ei ole tapahtunut vuoden 2019 jälkeen – teollisuustuotanto on samalla tasolla ja vienti alhaisemmalla tasolla kuin vuonna 2019, Ruohoniemi sanoo.

Teollisuusliiton mukaan palkkaratkaisun on oltava ostovoimaa vahvistava.

Teollisuusliitto haluaa jatkaa neuvotteluita ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry on tähän niin ikään valmis.

– Jatkoaikataulusta keskustellaan varmasti tässä lähiaikoina. Todennäköisesti pöytään palataan ensi viikon aikana, Ruohoniemi toteaa.

Teollisuusliiton hallitus totesi tänään kannanotossaan, että Teknologiateollisuuden työnantajat ry on kyseenalaistanut työehtosopimusten jälkivaikutuksen. Se varoitti, ettei tämän kuun alusta alkanutta sopimuksetonta tilaa saa hyödyntää työehtojen tai palkkauksen heikentämiseksi.

Teollisuusliiton mukaan työnantajapuolen toiminta on aiheuttanut ainakin jonkinlaista liikehdintää sopimuksettoman tilan hyväksi käyttämiseksi yksittäisissä yrityksissä. Teollisuusliiton hallitus valtuutti lakkoilmoituksen antamiseen kaiken työn keskeyttämiseksi yrityksiin, jotka eivät noudata työehtosopimuksen jälkivaikutusta.

Jarkko Ruohononiemi linjaa, ettei työehtosopimusten jälkivaikutusta ole. Hän toteaa kuitenkin, että Teknologiateollisuuden työnantajista on viestitty sen jäsenille, että vanhoja työehtoja noudatettaisiin kunnes uudet ovat voimassa.

Ruohoniemellä ei ole tiedossa, että ainakaan Teknologiateollisuuden työnantajien jäsenyrityksissä olisi hyödynnetty sopimuksetonta tilaa.

– Sitä en osaa sanoa, mitä tapahtuu niissä yrityksissä, jotka eivät ole jäseniämme.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE