Horváthin tekstin tamperelaisessa sovituksessa syntyy silta vuosien 1932 ja 2016 välille. Samoja aikoja vertaillaan juuri nyt myös lehdistössä, mutta eri tavalla. Tukkateatterin tekemällä ajan sillalla ei näy asiantuntijajournalismille tyypillistä tekopyhyyttä, kliseistä propagandaa eikä jankkaavaa opettavaisuutta. Tai jos opetusta on, niin se annetaan karnevaalin hengessä. Päälaellaan seisova käännetään jaloilleen ja jaloillaan seisovan päälaelleen. Katsoja voi miettiä, onko asennoissa järkeä tai viehätystä.

”Kaikki muuttuu lopulta paremmaksi”

Suomentaja, sovittaja ja ohjaaja Tristan Selin sanoo, että noin 30 prosenttia Tukkateatterin käyttämästä tekstistä on hänen kirjoittamaansa. En saanut alkutekstiä käsiini, joten en erottanut tekijöiden osuuksia katsomossa istuessani. En tehnyt mielessäni edes perusjakoa näytelmän ja esityksen, tekstin ja tulkinnan välillä. Näin vain hyvin hallitun mylläkän, jossa vuodet 1932 ja 2016 olivat yhtä aikaa läsnä.

Näytelmän sosiaalinen asetelma huokuu merkillistä 30-luvun modernismin henkeä. Samalla näyttämön hahmoissa on jotakin klassisen yliajallista, joka kääntää esinatsistisen ajan ihmissuhteet nykyajan sosiaalipsykologiaksi. Näyttämöasetelma ei osoita aikojen samanlaisuutta. Ne eivät ole samanlaisia. Ajat vain elävät lavalla rinnakkain ja ihmettelevät toisiaan. Esityksen lopuksi mallimestari Schürzingler (Marko Itkonen) lausuu: ”kaikki muuttuu lopulta paljon paremmaksi”. Yleisö potkaisee tässä vaiheessa tyhjään. Näinköhän kaikki muuttuu? Miten lähellä loppu lienee?

”Eikä rakkaus lakkaa koskaan”

Niina Hyytiäisen lavastuksessa näyttämöllä on toinen näyttämö. Luukkunäyttämön laitapaneelissa on kuvat Juha Sipilästä, Timo Soinista ja Alexander Stubbista. Orpo ei ole päässyt kuvaan, vaikka hänen nimensä mainitaan tekstissä. Stubbin säilyttäminen kuvioissa on kauniisti harkittu teko. Sipilä-Soini-Stubb –kolmikon yhteiskunnallinen merkitys on siinä, että sen kaikki jäsenet ovat ikään kuin fyysisiä hirviöitä, joiden valikoituminen valtion johtajiksi kertoo jotakin tärkeää politiikan julkisista ja ei-julkisista käytännöistä. Koulukiusaajan perikuvalta näyttävä Stubb oli hallituskolmikossa mies paikallaan. Orpo on tavallisemman näköinen. Hän ei herätä sitä sääliä ja kauhua, jota politiikan tragedia tarvitsee.

Näytelmän hirviönä on mallimestari. Hän on paholainen, joka sotkee kihlapari Karolinen (Krista Viskari) ja Kasimirin (Teemu Aapro) välejä. Hän on Mefistofeles, joka käy kauppaa lupauksilla. Hän esittää kyynistä sisäänpäin ja imelää ulospäin. Sisä- ja ulkopuoli ovat hänessä yhtä aikaa näkyvissä. Petkuttamisen pitäisi näin ollen olla mahdotonta, mutta hän petkuttaa silti.

Mallimestari ei ole vuoden 1932 Hitler, sillä monet luottivat Hitleriin järkiperäisesti. Hän on mieluummin nykypääministeri, johon kukaan ei voi luottaa järkiperäisesti eikä järjettömästi. Tyylitelty hahmo ei kerro mahdollisesta esikuvastaan muuta kuin sen, että tämä on sisä- ja ulkopuolensa paljastaja. Sen sijaan se puhuu meistä itsensäpaljastajan alamaisista. Me näemme, että Johtajamme pettää sanansa ja että ns. edustajamme tekevät hänen kanssaan sopimuksia, joita hän ei pidä, ja jotka me joudumme maksamaan. Kriisitietoisuuden koulun käyneinä me tunnemme kaikesta tästä vain pientä hämmennystä.

Ne, jotka kutsuvat itseään eliitiksi, eli suomeksi parhaimmistolaisiksi, alkoivat ilmaista pelkoa poliittisesta tilanteesta sopivasti samoihin aikoihin ”Kasimirin ja Karolinen” ensi-illan kanssa. Parhaimmistolaiset pelkäävät ”diktaattoreissa” ja ”populisteissa” tavallisia ihmisiä, eli tarkemmin sanoen meitä huonoimmistolaisia.

Siinä missä parhaimmistolaiset vetäisivät kriisitietoisuutensa väärään kurkkuun, käsittelee Tukkateatteri samaa asiaa suopeassa hengessä. Näyttelijöiden työ on voimakasta, voiman käyttöä eri tavoin tyylittelevää. Kapitalistit Speer (Terhi Tuominen) ja Rauch (Anne Siekkinen) luovat joviaalilla, hienovireisellä huumorillaan hyvää mieltä. Se jää mieleen. Kriisitietoisuus pysyy hävettävänä jymäytyksenä, mutta jymäytettäväksi alistunut katsoja saa lohtua ja piristystä. Hämmennys jalostuu.

Kasimir ja Karoline on nähtävissä Tampereen Teatterikesän Off-ohjelmistossa huomenna 3.8. ja pe 5.8. klo 19.00 Tukkateatterin omissa tiloissa. Esitys jatkaa teatterin normaaliohjelmistossa 20.8. asti.

Pertti Julkunen