Ulkomaat

Nairobissa riehunut tulipalo surmasi neljä ja jätti tuhansia kodittomaksi – veden loppuminen paloautoista haittasi sammutustöitä

Kenian pääkaupungissa Nairobissa riehunut tulipalo on surmannut neljä ihmistä ja jättänyt tuhansia kodittomaksi. CNN:n mukaan kodittomaksi on jäänyt arviolta 6 000 ihmistä.

BBC:n mukaan sunnuntai-iltana Lang’atan naapurustossa alkunsa saanut palo saatiin sammutettua maanantaina. Tulipalo ehti riehua arviolta kymmenen tuntia ennen kuin se saatiin sammutettua, BBC kertoo. Pelkona on, että paloalueelta löytyy vielä lisää kuolonuhreja.

Kenian parlamentin edustajan mukaan palomiehet pääsivät palopaikalla nopeasti, mutta heillä ei ollut mukanaan vettä, CNN kertoo. BBC:n mukaan edustaja on kertonut, ettei paloautoissa ollut tarpeeksi vettä.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun vesi loppui paloautoista kesken sammutustöiden, BBC lisää.

Poliisi on aloittanut tutkinnan palosta.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat