Talous

”Naisen osinkoeuro on 60 senttiä” – pörssisijoittajista suurin osa miehiä

Naiset sijoittavat pörssiin selvästi aiempaa innokkaammin, kertoo osakekauppoja välittävä Nordnet. Naisten osuus yhtiön asiakkaista Suomessa kasvoi viime vuonna.

Nordnetin naisasiakasmäärä Suomessa on kasvanut vuoden 2017 alusta 44 prosenttia, kun miesasiakkaiden määrä on samana aikana kasvanyt 29 prosenttia.

– Hienoa huomata naisten osuuden kasvaneen. Kuitenkin edelleen vain noin 30 prosenttia aktiivisista asiakkaista on naisia. Meillä on siis vielä työsarkaa sijoitustietoisuuden lisäämisessä erityisesti naisten keskuudessa, Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen kertoo tiedotteessa.

Naisten osakesalkkujen keskikoko on myös merkittävästi pienempi kuin miehillä. Keskimääräinen naisasiakkaan salkku on arvoltaan noin 18 700 euroa, kun miehillä vastaava luku on 31 200 euroa.

– Naisten ja miesten salkun kokoja vertaillessa voisi kärjistäen sanoa, että naisen osinkoeuro on 60 senttiä, Tuppurainen toteaa.

Miehiin verrattuna naiset ovat olleet aavistuksen passiivisempia sijoittajia. Nordnetin miesasiakkaista 88 prosenttia on tehnyt viimeisen reilun vuoden aikana vähintään yhden kaupan, kun naisilla vastaava luku on 78 prosenttia.

Nordnetin sosiaalisessa sijoitusverkostossa Sharevillessä jaettujen salkkujen perusteella naisten osakevalinnat eivät juuri poikkea miesten suosikeista. Salkkunsa jakaneiden suomalaisten naissijoittajien suosituimmat osakkeet ovat Nokia, Nordea, Telia, Fortum ja Kone.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat