Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Naisten hiihtohistoriaa tehnyt Lydia Wideman-Lehtonen on kuollut

Naisten maastohiihdon ensimmäinen olympiavoittaja Lydia Wideman-Lehtonen on kuollut 98 vuoden iässä tänään, kertoo Olympiakomitea nettisivuillaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Wideman-Lehtonen johti Suomen naishiihtäjät kolmoisvoittoon Oslon talviolympiakisojen 10 kilometrillä vuonna 1952, jolloin naisten hiihto oli ensi kertaa mukana olympialaisissa. Kisan kakkoseksi sijoittui Mirja Hietamies ja kolmanneksi Siiri Rantanen. Kolmoisvoitto on edelleen Suomen tuorein olympialaisissa saavuttama kolmoisvoitto.

Wideman syntyi Vilppulassa 17. toukokuuta 1920. Hänen isänsä oli innokas hiihtäjä, joka vei tyttärensäkin laduille. Välillä hiipunut hiihtoharrastus virisi uudelleen, kun Tyyne-sisko nousi kilpahiihtäjänä huipulle.

Talvella 1952 Lydia Wideman oli lyömättömässä kunnossa, mutta kilpailukausi jäi hänen uransa viimeiseksi. Wideman meni kesällä 1952 naimisiin, keskittyi työelämään ja perheeseen, johon syntyi kaksi poikaa.

Wideman-Lehtonen vaikutti myöhemmin Hiihtoliiton johtokunnassa ja liittovaltuustossa, Hämeen piirin hiihtovalmentajana ja Tampereen Pyrinnön seuratehtävissä. Hän sai Pro Urheilu -tunnustuspalkinnon ensimmäisten joukossa vuonna 2000.

Hän oli maailman vanhin elossa ollut olympiavoittaja ja vanhin naispuolinen olympiamitalisti.

Wideman-Lehtosen kuolemasta kertoi ensin Ilta-Sanomat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE