Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Naisten osuus suomalaisten pörssiyhtiöiden hallituksissa on kolminkertaistunut runsaan 10 vuoden aikana, mutta toimitusjohtajina heitä on edelleen vain 9

Naisten määrä suomalaisten pörssiyhtiöiden johdossa on noussut ennätyslukuihin, selviää Keskuskauppakamarin selvityksestä. Sen mukaan naisten osuus suomalaisten yhtiöiden hallituksissa on kolminkertaistunut runsaan 10 vuoden aikana.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Suurten pörssiyhtiöiden hallituspaikoista naisilla on nyt yli kolmannes, ja kaikkien kokoluokkien yhtiöissä 29 prosenttia. Suurissa yhtiöissä osuus nousi viime vuodesta prosenttiyksikön ja kaikissa yhtiöissä kaksi prosenttiyksikköä.

Viime vuoden tapaan yhdeksän naista toimii pörssiyhtiön toimitusjohtajana. Naisten osuus pörssiyhtiöiden johtoryhmissä nousi kahdella prosenttiyksiköllä 25 prosenttiin.

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtajan Leena Linnainmaan mukaan naisjohtajien suurimpana haasteena on eteneminen liiketoimintajohtoon. Naisten osuus johtoryhmien liiketoimintojen johtajista on kuitenkin noussut viime vuoden 11 prosentista 14 prosenttiin.

Eniten naisia liiketoimintajohdossa on terveydenhuolto- sekä kulutustavarat ja -palvelut -sektoreilla. Naisjohtajia ei sen sijaan juuri näy suurimman toimialan eli teollisuustuotteiden ja -palveluiden liiketoiminnoissa. Niissä naisten osuus on vain kolme prosenttia, eikä muutosta selvityksen mukaan juuri tapahdu.

– Pahimman pullonkaulan voi paikantaa teollisuustuotteet ja -palvelut -sektoriin eli konepajateollisuuteen. Jos se jätetään laskuista pois, olisi naisten osuus liiketoimintajohdosta selvästi suurempi, lähes 20 prosenttia. Naisten lähes täydellinen puuttuminen konepajateollisuuden liiketoimintajohdosta osoittaa, että perinteiset roolit ovat vielä voimissaan, Linnainmaa sanoo tiedotteessa.

Selvitys kattaa kaikki suomalaiset pörssiyhtiöt, joiden päälistauspaikka on Helsinki. Tiedot hallituksen jäsenistä on kerätty kevätkaudella 2018, jolloin yhtiöitä oli 123. Johtoryhmien ja toimitusjohtajien osalta tiedot on kerätty syyskuussa 2018, jolloin yhtiöitä oli 126.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE