Talous
31.8.2026 15:09 ・ Päivitetty: 31.8.2026 15:09
Näkemiin UPM Plywood – tilalle tulee vanerivalmistaja Wisa
Metsäyhtiö UPM:n ylimääräinen yhtiökokous on päättänyt konsernin Plywood- eli vaneriliiketoiminnan eriyttämisestä uudeksi pörssiyhtiöksi. Uuden itsenäisen yhtiön nimi on Wisa Group.
Wisa tarjoaa vaneri- ja viilutuotteita esimerkiksi rakentamiseen, ajoneuvojen lattioihin, LNG-laivanrakentamiseen ja parketin valmistukseen. Sillä on seitsemän tuotantoyksikköä viidessä sijainnissa Suomessa ja Virossa.
Uuden yhtiön perustaminen on ehdollinen jakautumisen täytäntöönpanolle, jonka on suunniteltu tapahtuvan lokakuun lopussa. Kaupankäynnin Wisan osakkeilla odotetaan alkavan Helsingin pörssissä 2. marraskuuta tai mahdollisimman pian sen jälkeen.
Wisan hallituksen puheenjohtajaksi valittiin UPM:n talous- ja rahoitusjohtaja Tapio Korpeinen. Hallituksen toimikausi alkaa jakautumisen täytäntöönpanopäivänä ja päättyy seuraavan Wisan yhtiökokouksen päättyessä.
UPM:n hallitus nimitti aiemmin Tuija Suur-Hamarin Wisan toimitusjohtajaksi. Hän on johtanut yhtiön vaneriliiketoimintaa vuodesta 2025 alkaen.
Uuden yhtiön tavoitteena on yli 550 miljoonan euron liikevaihto vuoteen 2030 mennessä. UPM:n vaneriliiketoiminnan eli UPM Plywoodin liikevaihto oli viime vuonna 410 miljoonaa euroa.
Wisan suunnitelmissa on jakaa noin 50 prosenttia tilikauden voitosta osinkona omistajille.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
