D-analyysit

Nälkää ja sodan kauhuja paennut pakolainen pohtii, tohdinko mennä taloon sisään ja onko tämä maa minun uusi kotini

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

 

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

 

Päätoimittajalta

Mikko Salmi

 

Matka kaukaisesta maasta kohti kotia kesti ainakin vuoden. Sota ja nälänhätä olivat kuljettaneet suomalaislapset kauas kotipirtin lämmöstä ja vanhempien suojeluksesta. Vaikka vieraassa maassa lapsista oli pidetty hyvää huolta, koti-ikävä pakotti sisarukset lähtemään uhkarohkealle matkalle kohti kotimaata. Suuntamerkit eivät olleet kovin selkeitä; muistoina vain kotipihan koivu, jonka oksien läpi loisti linnunradan kirkkain tähti.

Matkaoppaina sisaruksilla oli kaksi pikkulinnuiksi naamioitunutta enkeliä, jotka kulkivat jo teini-ikäisiksi varttuneiden sisarusten edellä. Maisemat vaihtuivat tiheään, mutta usko koivun ja tähden löytymiseen ei hälvennyt. Usko vahvistui kovasti, kun vastaan tulevat ihmiset alkoivat puhua lasten omaa äidinkieltä. Ihmiset ottivat pienen kaksikon lempeästi vastaan, ja lopulta – kuin ihmeen kaupalla – oman kotipihan koivu löytyi ja se kirkkain tähti. Tuvassa odottivat jo iäkkäät äiti ja isä. Jälleennäkemisen riemu oli ylimaallista.

Näin päättyi Sakari Topeliuksen tunnetuin satu Koivu ja tähti. Kappale suomalaista historiaa ja mielenmaisemaa.

Koivun ja tähden Suomi on tällä hetkellä hyvin toisenlainen kuin sata vuotta sitten.

Suomi viettää ensi viikolla 100-vuotisjuhlaansa. Rakas kotimaamme on muuttunut ja kasvanut satusetä Topeliuksen ajoista melkoisesti. Erityisesti viestintäteknologia on kokenut hurjan muutoksen. Tämän päivän Suomessa lapset eivät enää katoa vieraisiin maihin, vaan pikemminkin isoveli valvoo kaikkialla. Emme enää eksy koskaan, mutta piiloutumisesta on tullut melkein mahdotonta.

Aika harvan valtion synnytys on ollut yhtä tuskainen ja verinen kuin Suomen. Maailmansodan hullut vuodet ja suuret aatteet saivat pienenkin, ensi askeleitaan ottavan maan sekasorron tilaan. Vaikka sekä punaisten että valkoisten tavoitteena oli itsenäinen Suomi, keskinäiseen luottamukseen ei ollut eväitä. Olen monesti miettinyt, miltä tuntui työväenliikkeen pojasta, joka jääkäriksi koulutettuna ja kotiin palattuaan päätyi taistelemaan omaa veljeään vastaan. Tähän ajatukseen kiteytyy aika lailla kansalaissodan koko karmeus.

Koivun ja tähden Suomi on tällä hetkellä hyvin toisenlainen kuin sata vuotta sitten. Vaikka hyvinvointivaltiota on tämän hallituksen toimesta pyrittykin purkamaan asteittain, on kansalaisten luottamus toisiinsa aivan eri tasolla kuin vuosisadan alussa. Ymmärrämme huomattavasti paremmin, että pienen kansakunnan on toimittava yhteistyössä, jos haluamme pärjätä kansainvälisestä. Uskomme, että yhteiskunta, jossa ihmiset luottavat toisiinsa on kaikkein kilpailukykyisin.

Onko tämä maa minun uusi kotini?

Palaan vielä hetkeksi Koivu ja tähti -satumaailmaan. Kun tämän päivän pakolainen lähtee rauhattomasta ja vieraasta maasta, hän ei tiedä uudesta kotimaastaan mitään. Hän kulkee usein vaarallisen venematkan ja päätyy kulkutautien riivaamille pakolaisleireille. Mukana ei hänellä ole kahta pikkulintua, jotka johdattavat kohti uutta kotia.

Yhtenä päivänä tuo nälkää ja sodan kauhuja paennut pakolainen näkee suomalaisen koivun ja sen lehtien keskeltä loistavan tähden. Hän pohtii, tohdinko mennä taloon sisään kysymään yösijaa? Onko tämä maa minun uusi kotini?

Omakotitalon lämmössä istuu keski-ikäinen pariskunta. He eivät puhu samaa kieltä kuin oma äiti ja isä kaukana Lähi-idässä. Silti jokin tuntuu näiden ihmisten keskellä hyvältä.

Suomen tulevaisuuden ratkaisee se, miten otamme nämä kaikkein heikoimmat vastaan. Vaikka koivupuu vaihtuu Lähi-idässä sypressiin, elämme silti saman tähtitaivaan alla.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat