Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nämä 8 kansanedustajaa äänesti Nato-jäsenyyden hakemista vastaan

LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
Eduskuntatalo Helsingissä.

Eduskunnassa äänestettiin tänään asiaa koskevien selontekojen käsittelyn yhteydessä, pitäisikö Suomen hakea Naton jäsenyyttä.

Demokraatti

Demokraatti

Eduskunnan ulkoasianvaliokunta oli yhtynyt yksimielisesti valtioneuvoston kantaan, jonka mukaan Suomen tulee hakea Pohjois-Atlantin liiton Naton jäsenyyttä turvallisuutensa vahvistamiseksi.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi teki täysistunnossa kannatetun vastaehdotuksen, jonka mukaan ”Suomi ei hae sotilasliitto Naton jäsenyyttä vaan pysyy myös jatkossa sotilaallisesti liittoutumattomana. Vain sotilasliittojen ulkopuolella Suomella on mahdollisuus pysyä suursodan syttyessä sotatoimien ulkopuolella.”

Nato-jäsenhakemuksen jättämisen puolesta äänesti yhteensä 188 kansanedustajaa.

Jäsenyyden hakemista vastaan äänesti 8 kansanedustajaa, poissa oli 3 kansanedustajaa.

Mustajärven esityksen puolesta eli Nato-jäsenhakemuksen jättämistä vastaan äänestivät vasemmistoliitosta Markus Mustajärvi, Katja Hänninen, Veronika Honkasalo, Anna Kontula, Merja Kyllönen ja Johannes Yrttiaho.

Perussuomalaisista vastaan äänesti Mika Niikko ja valta kuuluu kansalle -eduskuntaryhmästä Ano Turtiainen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE