Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Nämä esitykset vahingoittavat saaristoa” – sd-valiokuntavastaavat vetoavat kovapäiseen hallitukseen

Liikenne- ja viestintäministeriö suunnittelee kokeilua yhteysalusliikenteen maksullisuudesta. Hallitus taas on päättänyt vene- ja moottoripyöräverosta. Nämä molemmat vahingoittavat saariston elinvoimaa, SDP:n liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenet, kansanedustajat Suna Kymäläinen, Satu Taavitsainen ja Katja Taimela varoittavat.

He muistuttavat, että saaristolaisille suunnitellut maksut tuovat lisää kustannuksia jo valmiiksi hankalissa oloissa. Näin käy siitä huolimatta, että esitystä maksullisesta yhteysalusliikenteestä lievennettiin. Valiokunnan jäsenet ovat tänään vierailulla Salossa Varsinais-Suomessa, jossa esitystä ovat vastustaneet asukkaat, alueen kunnat, maakuntaliitto ja jopa hallituspuolueiden paikalliset edustajat.

– Maksuilla kerätään vain murto-osa alusten kustannuksista, mutta vaurioitetaan paikallisia palveluita, joille saaristo-olosuhteissa ei ole useinkaan korvaajaa. Esitys ei ole kenenkään edun mukainen, Satu Taavitsainen paheksuu.

Lausuntokierroksella oleva esitys vene- ja moottoripyöräverosta on myös saanut tyrmäyksen. Hallituksella on ollut vaikeaa luoda oikeudenmukaista verotusta kirjavalle joukolle kulkuneuvoja, joiden käyttömäärä ja -arvo vaihtelee on osoittautunut hallitukselle vaikeaksi.

Hallituksen päätökset perustuvat mielikuviin juppiskoottereista ja huvikuunareista.

Kansanedustajakolmikko arvioi, että veron tuotto valtiolle on jäämässä pahimmillaan miinukselle, kun veropohja supistuu harrastajamäärien laskun takia.

Varsinais-Suomessa veneilijät ja moottoripyöräilijät tuovat runsaasti euroja. Hallituksen toimet vahingoittavat maakunnan matkailuelinkeinoa.

Lisää aiheesta

– Vaikuttaa siltä, että hallituksen tekemät päätökset perustuvat mielikuviin juppiskoottereista ja huvikuunareista. Kansan todellisuus on kuitenkin hieman toinen, Suna Kymäläinen huomauttaa.

Hallitus veti maanantaina takaisin liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) esittämän liikenneverkkoselvityksen, koska muut hallituspuolueet vastustivat sitä.

– Vetoankin varsinaissuomalaisena valtionvarainministeri Petteri Orpoon (kok.). Olisi mielestäni aika avata silmät näidenkin esitysten kokonaisvaikutuksille, Katja Taimela korostaa.

SDP:n liikenne- ja viestintävaliokunnan ryhmä vierailee huomenna Kouvolassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE