Kotimaa

”Näpertelyltä tuntuu” – opetusministerin toimet eivät vakuuta

iStockphoto
Ammatillisessa koulutuksessa lisäkustannuksia voi tulla muun muassa työvaatteiden ja työvälineiden hankkimisesta.
iStockphoto
Ammatillisessa koulutuksessa lisäkustannuksia voi tulla muun muassa työvaatteiden ja työvälineiden hankkimisesta.
iStockphoto
Ammatillisessa koulutuksessa lisäkustannuksia voi tulla muun muassa työvaatteiden ja työvälineiden hankkimisesta.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on huolissaan lukion ja ammatillisen koulutuksen korkeista oppimateriaalikustannuksista, kerrotaan opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Opetusministeri puuttuu ongelmaan kehottamalla kouluja ja kuntia ottamaan huomioon oppimateriaalien kustannukset niitä valitessaan. Hallitus aloittaa kouluissa myös pilottihankkeita, joiden tarkoituksena on kehittää tapoja oppimateriaalien kierrättämiseen ja lainaamiseen.

Tasa-arvo ei toteudu toivomalla.

Lisäksi toisen asteen koulutuksessa otetaan käyttöön oppimateriaalilisä, jonka suuruus olisi 46,8 euroa kuukaudessa. Siihen ovat oikeutettuja heikoimmassa taloudellisessa asemassa olevat opiskelijat.

Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärven mielestä Grahn-Laasosen toimet tuntuvat näpertelyltä.

Mikkel Näkkäläjärvi

Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi. Kuva: Ella Kaverma

– Oppimateriaalilisä on tietysti tyhjää parempi, mutta se ei millään kata kaikkia toisen asteen koulutuksen kuluja. Ammatillisen koulutuksen puolella kirjojen lisäksi rahaa menee muun muassa työvälineisiin ja työasuun, huomauttaa Näkkäläjärvi.

Näkkäläjärvi linjaa, että jos hallitus olisi tosissaan tasa-arvoisen toisen asteen suhteen, niin oppivelvollisuuden pidentäminen olisi kaikkein helpoin ja tehokkain tapa sen takaamiseksi.

– Talouspolitiikan arviointineuvostokin on suositellut sitä tehokkaana ja hyvin kohdistuvana keinona.

Näkkäläjärvi muistuttaa, että joka vuosi noin 10 000 nuorta, eli 15% ikäluokasta jää pelkän peruskoulun varaan. Oppivelvollisuusiän pidentäminen toimisi nuorille viestinä siitä, että jokaiselle löytyy opiskelupaikka, opinnot eivät jää rahasta kiinni ja yhteiskunnassamme halutaan pitää kaikki mukana.

– Tasa-arvo ei toteudu toivomalla, Näkkäläjärvi toteaa.

 

 

 

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat