Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Pääuutiset

Nato-jäsenyyden käytännön työ alkaa: liittymiskeskustelut käyntiin ja lakimuutokset selviksi

LEHTIKUVA / AFP, AFP

Suomen ja Naton virkamiehet aloittavat maanantaina Brysselissä keskustelut, jotka edeltävät liittymispöytäkirjan allekirjoittamista. Keskustelussa selvitetään virallisesti Nato-jäsenyyden ehdot ja muutokset, joita Suomi joutuu lainsäädäntöönsä tekemään.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Mikäli aikataulut pitävät, Suomi allekirjoittanee viime viikon Madridin Nato-kokouksessa sovitun liittymispöytäkirjan tiistaina. Varsinaisen sopimustekstin läpikäymisessä tuskin tulee yllätyksiä, koska Nato-jäsenyyden ehdot jopa jäsenmaksuihin asti ovat olleet tiedossa jo kuukausien ajan.

Liittymiskeskustelut käy Suomen neuvotteluvaltuuskunta, jota johtaa ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.). Haavisto kertoi jo perjantaina, että sekä Suomi että Ruotsi ovat yhdessä menossa maanantaina Brysseliin neuvottelemaan jäsenyyden yksityiskohdista.

Suomen täytyy keskustelussa ilmoittaa muun muassa, mitä lakimuutoksia Natoon meno kansallisesti täällä vaatii, ja miten olemme aikoneet ne hoitaa. Myös Ahvenanmaan asema kirjataan virallisesti papereihin.

Liittymispöytäkirja lähtee aikanaan Naton eri jäsenmaiden vahvistettavaksi. Tähän prosessiin voi kulua kuukausia pelkästään parlamenttien kesälomakausien ja paikallisvaalienkin takia. Myös Turkilla lienee omista poliittisista syistään halua pelata aikaa pöytäkirjan ratifioinnilla.

Kierroksen jälkeen Suomen hallitus ja eduskunta käsittelevät jäsenyyden voimaansaattamispäätöksen vielä yhdellä vahvistamismenettelyllä. Lopullisesti jäsenyyden hyväksyy meillä tasavallan presidentti. Aikataulua tai määräaikaa tälle ei ole.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE