Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nato-keskustelu kiihtyy taas — “Itämeren alueen kriisissä Ruotsi tulisi väistämättä vedetyksi mukaan”

Puolustusvaliokunnan jäsen, kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen toivoo, että Ruotsissa tänään julkaistua Nato-raporttia luettaisiin Suomessa tarkasti ja rinta rinnan Suomen riippumattoman Nato-selvityksen kanssa.

— Ruotsissa on nyt julkisesti tunnustettu se tosiasia, että Itämeren alueen kriisissä Ruotsi tulisi väistämättä vedetyksi mukaan. Sekä Nato että Venäjä näkevät Itämeren alueen strategisena kokonaisuutena ja molemmat tarvitsisivat Ruotsin maaperää taistelussa Baltian maista, Pelkonen sanoo.

Pelkosen mukaan raportissa tehdään myös hyvin selväksi se tosiasia, ettei Ruotsi pärjäisi kriisitilanteessa yksin eli se ei pystyisi puolustamaan omaa aluettaan.

— Vaikka konfliktia ei ole näköpiirissä, Ruotsin on varauduttava uhkakuviin. Se on puolensa valinnut ja yhteistyötä on jo tiivistetty muun muassa Suomen, Yhdysvaltain, Ison-Britannian ja Naton kanssa, Pelkonen kuvailee.

Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström ja puolustusministeri Peter Hultqvist kirjoittavat tuoreessa kolumnissaan, että Ruotsin sotilaallista kykyä on parannettava esimerkiksi tuomalla Gotlannin saarelle taistelujoukko.

Pelkosen mukaan on viisasta, että Ruotsi puhuu avoimesti puolustuksensa haavoittuvuudesta ja etsii ratkaisua kansainvälisestä yhteistyöstä.

— Suomessa pitää nyt tarkasti seurata, miten keskustelu Ruotsissa etenee. Me emme missään tapauksessa voi sitoa itseämme Ruotsin päätöksiin, mutta pahin tilanne Suomen kannalta on, jos tipumme Ruotsin liukkaasti kulkevasta kelkasta.

Suomen huhtikuinen Nato-raportti piti huonoimpana vaihtoehtona juuri sitä, että Ruotsi hakisi yksin Nato-jäsenyyttä, jolloin Suomi jäisi yksin hyvin haavoittuvaan asemaan. Pelkosen mukaan Suomen tulee aktiivisesti käydä keskustelua niin kotimaassa kuin ruotsalaisten kanssa.

— Ei hukata tätä mahdollisuutta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE