Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Politiikka

Naton pääsihteeri vierailulle Suomeen – tapaa muun muassa Niinistön ja Marinin

LEHTIKUVA / AFP Virginia Mayo

Naton jäsenmaiden suurlähettiläistä koostuva Pohjois-Atlantin neuvosto puheenjohtajanaan Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg vierailee Suomessa ensi viikolla.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Presidentti Sauli Niinistö tapaa Stoltenbergin ja neuvoston edustajat ensi maanantaina Presidentinlinnassa. Vierailu alkaa presidentin ja pääsihteerin kahdenvälisillä keskusteluilla, jonka päätteeksi he pitävät yhteisen lehdistötilaisuuden, presidentin kanslia kertoo tiedotteessa. Lehdistötilaisuuden jälkeen presidentti keskustelee neuvoston kanssa.

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) Naton neuvosto tapaa lounaskeskustelun merkeissä. Haavistolla ja Stoltenbergillä on lisäksi kahdenvälinen tapaaminen.

Pääsihteeri ja Nato-suurlähettiläät vierailevat päivän aikana myös eduskunnassa, jossa he tapaavat puhemies Anu Vehviläisen (kesk.) sekä ulko- ja puolustusvaliokuntien edustajat. Ohjelmassa on lisäksi tutustuminen Kaartin jääkärirykmenttiin puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) ja puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivisen isännöimänä.

Illan päätteeksi pääministeri Sanna Marin (sd.) tapaa Stoltenbergin kahdenvälisesti sekä tarjoaa Nato-suurlähettiläille päivällisen.

Tiistaina ohjelmassa on sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) tapaaminen sekä tutustuminen Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen toimintaan.

Suomesta neuvosto ja pääsihteeri jatkavat matkaansa Ruotsiin, jossa he vierailevat 26.-27. lokakuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE