Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Näytettiinkö Soinille ovea hallituksesta? – Sipilä ja Soini kiistävät

Riitelivätkö Timo Soini (vas.) ja Juha Sipilä vai eivät.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kiistää riidelleensä liikennekaaresta ulkoministeri Timo Soinin (ps.) kanssa.

MTV kertoi torstaina, että Sipilä olisi suuttunut Soinille liikennekaari-neuvotteluissa tämän vitkuttelun ja perehtymättömyyden vuoksi. MTV:n Politiikan korjaussarja -nettiohjelman mukaan Sipilä oli jo valmis näyttämään Soinille ovea ulos hallituksesta.

Sipilän mukaan liikennekaaren sorvaamisessa oli kaikille puolueille hankalia kohtia ja kyseessä oli iso uudistus, joka piti käydä huolella läpi, mutta neuvotteluissa ei ollut mitään dramatiikkaa.

– Emme todellakaan ole riidelleet millään lailla. Nämä ovat ihan höpöpuheita, Sipilä sanoi.
Myös Soini kiistää asian tiedotteessaan.

– MTV:n uutisessa hallituksen horjumisesta ei ole mitään perää. Minua ei ole pääministeri moittinut vaan päinvastoin kiittänyt, että liikennekaari saatiin ratkaistua. Tiedän ja tunnen asiat hyvin pitkän poliittisen kokemuksen myötä. Tämän asian voi varmistaa pääministeriltä.

Perussuomalaisiin kohdistuu nyt paljon paikkansa pitämätöntä tietoa ja suoranaisia valheita. Tällä ei ole toimintaani mitään vaikutusta vaan hallitusyhteistyö jatkuu sovitusti, Soini sanoi niukkasanaisessa tiedotteessaan.

 

Lisää aiheesta

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE