Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Neliosainen Tampereen historia saa viidennen osan

Tammerkosken maisema kertoo edelleen Tampereen teollisesta historiasta. Vanhojen tehdasrakennusten suojissa on kuitenkin nykyään aivan jotain muuta toimintaa kuin aikaisemmin.

Tuoreinta neliosaista Tampereen kaupungin historiaa täydennetään viidennellä osalla. Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina sopimuksen tutkimuksen tekemisestä kaupungin ja Tampereen yliopiston yhteistyönä.

Tampereen kaupungin asiaa koskevassa tiedotteessa ei mainita teoksen kirjoittajaa tai kirjoittajia. Ilmeisesti kirjoittajia on useampia. Työtä johdettanee tai koordinoitanee  Tampereen yliopiston historiatieteen laitokselta, jossa Tampereen kaupungin historiaan on perehdytty systemaatttisesti jo 1970-luvulta lähtien.

Työn kännisti sen aikainen Suomen historian professori Viljo Rasila, joka oli yksi viimeisimmän Tampereen historian kirjoittajista.  Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksella toteutettiin  Rasilan johdolla 1970-luvulla laaja Suomen akatemian rahoittama tutkimusprojekti Tampereen työväentö 1850-1914. Projektissa tutkittiin muun muassa Tampereen työväestön elintasoa, asumista, sosiaalisia ongelmia ja harrastuksia mainittuina aikana. Poliittista ja ammmatillista työväenliikettä tutkimus ei käsitellyt.

Suomen historian nykyisen professorin Pertti Haapalan väitöskirja käsitteli sekin  Tampereen teollistumista 1800-luvun puolivälistä ensimmäisen maailmansodan syttymiseen.

– Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksella on viime vuosina tuotettu paljon kaupunkihistoriallista tutkimusta, jonka teemana on ollut nimenomaan teollisen yhteiskunnan viimeisin murros eli globalisaatio. Yliopistolla on valmistunut myös useita Tamperetta eri näkökulmista käsitteleviä tutkimuksia ja tekeillä on muun muassa laaja Finlaysonin historia, tiedotteessa todetaan.

Hankkeen kustannusarvio on 550 000 euroa, ja se jakaantuu vuosille 2019-2022. Hanke rahoitetaan kaupungin talousarvion sisäisin määrärahasiirroin.

Väinö Voionmaa teki klassikon

Professori Väinö Voionmaa kirjoitti yli sata vuotta sitten ensimmäisen klassikoksi nousseen Tampereen historian, jossa kuvattiin uudenlaisen teollisen yhteiskunnan syntyä.

1980-luvulla valmistui neliosainen uusi Tampereen historia, jonka kirjoittivat muun muassa apulaisprofessori Raimo Ranta, akateemikko Eino Jutikkala ja professori Viljo Rasila. Se kattaa teollisen yhteiskunnan vakiintumisen ja modernin Tampereen kehittymisen.

Tampere oli ja on edelleen yksi Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan niin sanotuista vanhoista teollisuuskaupungeista, joita globalisaatio koetteli kovalla kädellä. Tampere selvisi muuttuen profiililtaan koulutuksen, tutkimuksen ja palvelujen keskukseksi, joka onnistui säilyttämään myös merkittävän osan teollisista keihäänkärjistään.

– Tampereen selviytymistarinassa kietoutuvat yhteen yritysten ja yliopistojen sekä kaupunkiorganisaation tekemät valinnat nopeasti muuttuvassa kansainvälistyvässä ympäristössä. Välillä päätöksenteko on ollut tietoisen tavoitteellista, mutta epäilemättä hyvällä onnellakin on ollut merkityksensä. Kaupunkiorganisaation ja tamperelaisten näkökulmasta on mielenkiintoista ymmärtää eri ratkaisujen vaikuttavuus. Ymmärrys menneestä auttaa osaltaan tulevaisuuden haasteiden kohtaamisessa, tiedotteessa todetaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE