Ulkomaat

Neljää ihmistä ammuttiin oslolaisen yökerhon edustalla

Norjassa Oslossa neljää ihmistä ammuttiin sunnuntain vastaisena yönä Blå-nimisen yökerhon ulkopuolella. Poliisi otti ampumisesta epäillyn henkilön pian kiinni tapahtumapaikan läheltä.

Haavoittuneet vietiin tapahtuneen jälkeen sairaalaan, mutta kukaan heistä ei alustavien tietojen mukaan saanut hengenvaarallisia vammoja. Poliisin mukaan laukauksia saatettiin ampua jopa kahdeksan.

Ampumiseen ei epäillä osallistuneen muita henkilöitä.

Poliisin mukaan epäilty on 20-vuotias mies. Motiivia ampumiseen tutkitaan, mutta ilmeisesti miestä oli pyydetty poistumaan yökerhosta.

Dagbladetin mukaan laukausten kuuleminen aiheutti yökerhossa paniikkia ja ihmisiä alkoi juosta pois sieltä.

Blå sijaitsee vanhassa teollisuuskiinteistössä, ja lauantaina siellä esiintyi yhdysvaltalainen räppäri Kool G Rap.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat