Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

New Yorkin pormestari: New Yorkin yliajoa pidetään terroritekona

New Yorkin pormestari Bill de Blasion mukaan New Yorkin yliajoa pidetään terroritekona.

Pormestarin mukaan kuolonuhrien määrä on noussut kahdeksaan. Lisäksi lukuisia ihmisiä on loukkaantunut, uutisoi CNN.

Pormestari Blasio kertoi lisäksi Twitterissä, että New Yorking kaduilla on lisäpartioita illalla.

– Tämä on hyvin kipeä päivä kaupungille, mutta newyorkilaiset eivät muutu terroritekojen seurauksena, hän vielä tviittasi.

Tapauksen tutkintavastuu on CNN:n lähteiden mukaan siirretty liittovaltion poliisille FBI:lle.

Avolavapakettiautolla liikkunut mies ajoi ihmisten päälle pyörätiellä New Yorkissa. Tapaus sattui hieman kello kolmen jälkeen iltapäivällä paikallista aikaa. Silminnäkijöiden mukaan mies törmäsi lopulta koulubussiin.

Tämän jälkeen epäilty poistui autosta, ja hänellä näytti olevan mukanaan kaksi asetta. New Yorkin poliisin mukaan aseet olivat jäljitelmiä. Poliisi ampui epäiltyä, ja hän on nyt poliisin hallussa. Vammojen vakavuudesta ei kerrottu.

New Yorkin pormestarin mukaan tapahtumapaikalla ei ole enää uhkaa.

Lisätty Bill De Blasion tviitit klo 23:54.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE