Ulkomaat

New Yorkin terrori-isku: Ainakin kahdeksan kuoli, kun mies ajoi ihmisten päälle pakettiautolla

Lehtikuva-AFP
Lehtikuva-AFP
Lehtikuva-AFP

Yhdysvalloissa New Yorkin Manhattanilla tapahtunutta yliajoa tutkitaan viranomaisten mukaan terroritekona. Ainakin kahdeksan ihmistä kuoli ja yksitoista loukkaantui, kun mies ajoi avolavapakettiautolla jalankulkijoiden päälle ja törmäsi sen jälkeen koulubussiin.

CNN:n mukaan silminnäkijät kuulivat tekijän huutavan ”Allahu Akbar” eli ”Jumala on suuri”. Hänellä oli kädessään kaksi aseen näköistä esinettä, jotka osoittautuivat jälkikäteen värikuula-aseeksi ja ilmakivääriksi.

Poliisi ampui miestä vatsaan ja otti hänet kiinni. CNN:n mukaan 29-vuotias epäilty on parhaillaan sairaalassa leikkauksessa, ja hänen uskotaan selviävän hengissä. New Yorkin poliisin mukaan miehen uskotaan toimineen yksin, eikä muita epäiltyjä ole.

Useat amerikkalaisviestimet kertovat, että epäilty jätti avolava-autoon englanninkielisen viestin, jossa hän sanoo tehneensä iskun äärijärjestö Isisin nimissä.

Epäilty on amerikkalaismedian mukaan kotoisin Uzbekistanista. Hänen on kerrottu asuvan joko Floridassa tai lähempänä Manhattania New Jerseyssä.

Tapauksen tutkintavastuu on CNN:n lähteiden mukaan siirretty liittovaltion poliisille FBI:lle.

Yliajo sattui hieman kello kolmen jälkeen tiistai-iltapäivällä paikallista aikaa.

Yhdysvalloissa vietettiin tiistaina Halloweenia, ja lapsiperheet valmistautuivat iskun sattuessa juuri lähtemään kaduille soittelemaan ovikelloja ja kerjäämään makeisia.

Trumpin twiitti: ”EI YHDYSVALLOISSA!”

Presidentti Donald Trump reagoi iskuun pyytämällä kansallisen turvallisuuden virastoa tiukentamaan maahantulijoiden taustaselvityksiä.

Presidentti kertoi asiasta Twitterissä, jossa hän kommentoi iskuun liittyviä asioita useita kertoja heti tuoreeltaan.

Ensimmäisessä twiitissään hän kutsui iskun tekijää sairaaksi ja häiriintyneeksi ja lisäsi perään suurilla kirjaimilla ”EI YHDYSVALLOISSA!” Sen jälkeen presidentti ilmoitti, ettei äärijärjestö Isisin saa antaa palata tai tulla Yhdysvaltoihin. Tässä vaiheessa julkisuudessa ei vielä ollut kerrottu epäillyn Isisiin liittyvästä viestistä.

Presidentti esitti Twitterissä myös surunvalittelut iskun uhreille ja näiden omaisille mutta teki sen vasta puolitoista tuntia sen jälkeen, kun oli ensimmäisen kerran tviitannut iskusta.

Maahantulorajoitusten tiukentaminen oli yksi Trumpin keskeisistä vaalilupauksista. Hänen yrityksensä rajoittaa tiettyjen maiden kansalaisten maahantuloa ovat kuitenkin kerran toisensa jälkeen kaatuneet oikeudessa.

Uzbekistan ei ole niiden maiden listalla, joiden kansalaisten maahantuloa Trump on pyrkinyt rajoittamaan.

Trump ehdotti vaalikampanjassaan muslimien maahantulokieltoa, ja hänen presidenttinä ehdottamansa maahantulokiellot ovat kohdistuneet pääasiassa muslimeihin

Tiedossa ei suomalaisuhreja.

Suomen ulkoministeriön tiedossa ei tällä hetkellä ole, että iskun uhrien joukossa olisi suomalaisia. Tilannetta kuitenkin seurataan ulkoministeriössä edelleen, ministeriöstä kerrottiin varhain tänään STT:lle

Belgian ulkoministeri kertoo Twitterissä, että yksi uhreista oli belgialainen.

Argentiinan ulkoministeriön mukaan uhreista viisi oli argentiinalaisia

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 46 Demokraatti
NYT LOPPUI JUOMINEN - Aiemmin nuoret ryyppäsivät Islannin kansallispäivänäkin
PÄÄTOIMITTAJALTA - Kun idoli paljastuu petturiksi
ANTTI HEIKKINEN - Menestyskirjailijalla on monta rautaa tulessa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat