Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Nigerian viranomaiset kertovat pelastaneensa kymmeniä hyökkäyksen jäljiltä kadoksissa olleita tyttöä – kymmeniä yhä kateissa

Nigerian viranomaisten mukaan kymmeniä äärijärjestö Boko Haramin hyökkäyksen jälkeen kadonneita tyttöjä on löydetty.

Muun muassa asiasta uutisoivan CNN:n mukaan arviolta 80 kadonnutta tyttöä on löydetty. Asiaa uutiskanavalla kommentoineen viranomaisen mukaan tarkka luku on tiedossa torstain aikana. Viranomaisten mukaan tytöt pelastettiin “heidät vieneiltä terroristeilta” ja he ovat nyt armeijan hoteissa, BBC kertoo.

Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan kaksi tyttöä on myös löydetty kuolleena. CNN:n haastattelema viranomainen ei pystynyt vahvistamaan tietoa.

Nigerian poliisi kertoi keskiviikkona, että yli sata tyttöä on kateissa Boko Haramin hyökkäyksen jäljiltä. Äärijärjestö hyökkäsi Yoben osavaltiossa maan koillisosassa olevaan kouluun maanantai-iltana. Aluksi paikalliset kertoivat tyttöjen ja heidän opettajiensa paenneen, mutta vähitellen pelko tyttöjen olinpaikasta kasvoi.

Keskiviikkona viitisenkymmentä lasten vanhempaa ja huoltajaa kokoontui koululle vaatimaan tietoja tapahtuneesta. Tällöin poliisi vahvisti 111 tytön olevan kateissa.

Huhtikuussa 2014 Boko Haram sieppasi yli 270 koulutyttöä naapuriosavaltiossa Bornossa. Näistä tytöistä on yhä kateissa 112.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE