Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Niin punaiset kuin valkoisetkin “sankarivainajat” saatettiin hautaan perinteisin kristillisin menoin

Tutkija Anna Huhtala kertoi Werstalla punaisten ja valkoisten hautajaistavoista sisällissodassa.

” Alma tuli kansliaan pyhäpuvussaan.
– Minä tulin puhumaan niistä pojista.
– Niin minä otan osaa…minä puhuin heidän puolestaan…mutta niin tapahtui kuin tapahtui….
– Minä vaan aattelin että … siunattuun maahan … Ja sentään siunata.
Kirkkoherra sanoi hermostuneesti:
– Odottakaa nyt … minä en voi ainakaan vielä järjestää …On vastustettu heidän hautaamistaan kirkkomaahan.
– Mutta kun meillä olis se isän ja minun ostama hauta….Sais siihen.
– Sehän on selvää. Teillähän on hauta… Mutta kun kysymys onkin kokonaan siitä, salliiko esikunta heitä ottaa pois nykyisestä haudastaan. Ja toistaiseksi minä luulen sen olevan mahdotonta. Odotetaan nyt … kun tämä viha vähän tasaantuisi.”

(Väinö Linna, Täällä Pohjantähden alla)

Väitöskirjatutkija, filosofian maisteri Anna Huhtalan mukaan sisällissodan uhrien hautajaisissa meneteltiin pitkälti samojen kristillisten perinteiden ja arvojen mukaan, oli hautaan saatettu uhri punainen tai valkoinen.

Huhtala esitelmöi torstaina Työväenmuseo Werstaalla aiheesta “Jakautuneen maan vapaussankarit – hautajaiset ja muistaminen keväällä 1918”. Luento oli osa Werstaan “Sisällissodan muistot” – luentosarjaa. Werstaan lisäksi luentosarjan järjestäjänä on Tampereen seudun työväenopisto.

Huhtalan mukaan sodan molempien osapuolten hautajaisrituaalien pohjan loi evankelisluterilainen kirkkomme ja kansalliset perinteemme. Kun tai jos eroja halutaan hakea, niitä löytyi vaikkapa kuolinilmoituksista. Oikeiston sankarien kuolinilmoituksia siivittivät muun muassa sanat isän- ja synnyinmaa. Vasemmiston vapaus ja oikeudenmukaisuus.

Kuolleet ruotsalaiset vapaaehetoiset haudattiin joko Vaasaan tai toimitettiin kotimaahansa. Valkoisten puolella taistelleet saksalaiset saatettiin hautaan pitkälti Helsingissä. Punaisiin ja heidän tukijoihinsa kuuluneet venäläiset vainajat peiteltiin joukkohautoihin. Pääosa valkoisista suomalaisista sotilaista vietiin kotikontujensa multiin.

Tampereella kuollut punapäällikkö Hugo Salmela haudattiin Huhtalan mukaan aluksi Tampereen Pyynikillä sijainneen Thermopyleen kentän kohdilla olleeseen joukkohautaan. Se on myöhemmin siirretty alueelta pois. Werstaan erikoistutkijan Kimmo Kestisen mukaan haudan siirto saattoi johtua ainakin osin siitä, että alueella toimi aikoinaan vesitorni.

“Hyvästi, älä pelkää”!

Huhtalan mukaan sisällissodassa kuoli 35 000 – 36 000 ihmistä. Valkoisia kaatui 3 500, punaisia 5 200. Loput vei puolin ja toisin tehdyt murhat, vankileirit, niissä nähty nälkä ja kurjuus. Myös teloitusten edessä moni menetti henkensä. Koskelan veljeksistä kaksi, jotka heittivät hyvästit sanoin: “Hyvästi, älä pelkää”!

Huhtalan mukaan helmikuussa 1918 yksityisten voimin ryhdyttiin pitämään huolta valkoisten vainajista – ensimmäisenä Kangasalan Suinulan valkoisista uhreista. Punaisten yleisesikunnassa oli ambulanssiosastonsa. Se käsitteli niin komentamiensa sotilaiden väliaikaiset kuin pysyvätkin hautapaikat.

Tyyliin kuului maaseudulta perityt tavat ruumiin pesuineen, joita vielä tulevissakin sodissa noudatettiin. Vasta 3. huhtikuuta valkoiset pitivät ensimmäiset varsinaiset sankarihautajaiset. Samoihin aikohin Mannerheim antoi päiväkäskynsä vainajien tunnistamisesta ja kotimaan multiin saattamisesta.

Valkoiset saivat liki kaikki kaatuneensa kotikontujensa hautuumaille. Punaisten onnistumista tässä suhteessa ei ymmärrettävistä syistä voi arvioida. Se tiedetään, että yritystä oli, mutta suurin osa punaisten ruumiista kaivettiin joukkohautoihin.

“MInä niitten poikien takia…

Kun aika ja taistelut joustivat, hautajaiset järjestettiin mahdollisimman juhlavasti. Punaisetkin veivät hautajaiskulkueensa läpi kaupungin. Saattueen lähtöpaikka valkoisilla oli kirkko, punaisilla usein työväentalo.

Molempien kulkueiden hautajaissaattoa tahditti Hautalan mukaan soittokunta. Valkoisten vainajien arkku oli – valkoinen. Punaisten värivalikoima liikkui mustan, punaisen ja valkoisen välillä. Valkoisten kulkue kantoi ainakin suruharsoista leijonalippua.

Punaisillekin liput olivat hautajaiskulkueissa erittäin tärkeitä. Ne kertoivat, minkä puolesta taisteltiin. Edustettuina hautajaissaatoissa olivat muun muassa ay-liikkeen ja työväenyhdistysten liput. Puolin ja toisin sankarihautajaisissa ammuttiin kunnialaukaukset.

Valkoiset virittelivät sankarihautajaisissa virsiä ja esimerkiksi Ateenalaisten laulua. Viimemainittu oli ruotsalaisen runoilijan Viktor Rydbergin kirjoittama. Se kertoi aatenalaisten taistelusta kotikaupunkinsa puolesta. Useat suomalaiset kirjailijat ovat suomentaneet runon. Sen on säveltänyt Jean Sibelius.

Huhtalan mukaan punaisten hautajaisissa soi muun muassa Marseljeesi, mikä oli vallankumouksellisten tunnussävel Ranskan suuressa vallankumouksessa. Marseljeesia on käytetty eri puolilla maailmaa vakkankumous- ja työväenlauluna. Siihen on tehty useita eri sanoituksia.

Valkoisten hautajaisissa äänessä papit

Vakoisten sankarihautajaisissa puheiden pitäjinä olivat tietysti papit, mutta myös kansanedustajat ja muut merkkihenkilöt.

Punaisia viimeiselle matkalle saatettaessa ääneen pääsivät kansanvaltuuskunnan jäsenet, kunnanvaltuutetut ja muut työväenliikkeen johtajat toimittajiakaan unohtamatta.

Huhtalan mukaan puheet julkaistiin silloin kun voitiin päivälehdissä. Niiden tarkoitus oli lohduttaa omaisia, manipuloida ja nostattaa taistelutahtoa: jo annetut uhrit ikäänkuin velvoittivat jatkamaan taistelua.

Sota vaikutti luonnollisesti myös hautajaispuheiden sisältöön.. Valkoisten puolesta puhuneet papit osasivat asiansa. He puhuivat tavallaan pyhästä sodasta, kun valkoisten sotilaat olivat heidän mielestään jumalan asialla.

Punaiset eivät heille hävinneet, kun he puhuivat työväen puolesta uhrautuneista ja heidän asettamastaan velvoitteesta jatkaa taistelua. Punaisten puheet kylvivät vihaa ja pakkoa jatkaa taistelua.

Siunattuun maahaan

Sodan jälkeen kaatuneiden punaisten omaiset tunsivat suurta tuskaa siitä, että heidän omaisiaan ei saanut haudata hautausmaille – siunattuun maahan. Jos punaiset vainajat sallittiin haudata kirkkomaalle, se tapahti pikemminkin isoissa kaupungeissa kuin pienillä paikkakunnilla.

Jotkut kokivat kirkkomaan ulkopuoliset haudat valkoisten kostoksi. Kostoksi koettiin sekin, että punaisten haudoille ei sallittu muistomerkkejä. Ensimmäiset niistä tehtiin luonnonkiviä hyväksi käyttäen. Selkeä muuutos suhtatumisessa punaisten hautoihin tapahtui vasta viime sotien jälkeen. Punaiset eivät katsoneet hyvällä silmällä myöskään eri puolille maata kohonneita vapaudenpatsaita.

Huhtalan mukaan kaikki punaiset eivät kokeneet uskoa ja aatetta toistensa kanssa ristiriidassa oleviksi asioiksi. Punaisten joukossa ei esiintynyt laajaa uskonnonvastausuutta. Monet hakivat sodassa lohtua uskonnosta.

Jotkut papit tarttuivat aseisiin valkoisten puolella, mutta ei heitä suuremmassa määrin tiedetä vainotun. Sisällissodan aikaan maassa oli noin 1 000 pappia, joista kymmenkunta menetti henkensä. Monet papit etenkin Etelä-Suomessa jatkoivat työtään seurakunnissaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE