Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Niina Malm: “SDP:n tavoitteena on, että seuraavalla hallituskaudella turkistarhaus siirtyy historiaan myös Suomessa”

Jukka-Pekka Flander

SDP:n varapuheenjohtajan, kansanedustaja Niina Malmin mielestä on tärkeää, että vanhentunut ja pitkään valmisteilla ollut eläinsuojelulaki päivitetään viimein eläinten hyvinvointilaiksi.

Demokraatti

Demokraatti

“Eläinsuojelulakia pyrittiin uudistamaan jo viime kaudella. SDP vaati lakiin tuolloin useita tiukennuksia. Nyt hallitusohjelman pohjalta tehdyt tarkennukset parantavat ja tiukentavat lakia edelleen. Samalla tuottajia tuetaan eläinten hyvinvointia parantavissa uudistuksissa ja muutosten aiheuttamia kustannuksia kompensoidaan tuottajille”, Malm sanoo tiedotteessa.

Hallituksen esitys eläinten hyvinvointilaista on edennyt eduskunnan käsittelyyn.

Malmin mukaan uusi laki sisältää useita parannuksia eläinten hyvinvointiin. Esimerkiksi porsaiden kirurgisen kastraation sekä uusien porsitushäkkien ja parsinavettojen kieltäminen ovat tärkeitä muutoksia, joilla lisätään eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua.

“Uudessa laissa on keskeistä eläimen itseisarvon tunnistaminen sekä lajityypillisen käyttäytymisen mahdollistaminen. Laissa puututaan myös esimerkiksi kissojen ja koirien pentutehtailuun sekä laajennetaan eläinlääkärin ilmoitusvelvollisuutta eläinten hyvinvointia koskevista ongelmista.”

MALM muistuttaa myös, että tietämys eläinten käyttäytymisestä ja hyvinvoinnista lisääntyy kaiken aikaa. Siksi myös seuraavan hallituksen tulee olla valmis jatkamaan työtä.

“Nyt tärkeintä on kuitenkin saada uudistus voimaan, sillä parannuksia on odotettu jo liian pitkään. Uudistus ei saa viivästyä enää enempää. Eläinten suojaksi tarvitaan moderni laki.”

Malm nostaa esille turkistarhauksen kieltämisen. SDP:llä on puoluekokouspäätös, jossa se kannattaa turkistarhauksen kieltämistä kohtuullisella siirtymäajalla, jotta myös tuottajilla on mahdollisuus valmistautua muutokseen.

“Turkistarhauksen kannattavuus on vähentynyt luonnostaan, kun kuluttajat ja muotitalot kääntävät selkänsä turkiksille. Useissa Euroopan maissa turkistarhaus on jo kielletty. SDP:n tavoitteena on, että seuraavalla hallituskaudella turkistarhaus siirtyy historiaan myös Suomessa.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE