Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Niinistö ei puutu puheenjohtajakisaan “millään tavalla” – eikä aio hävitä mihinkään

Vihreiden väistyvä puheenjohtaja Ville Niinistö uskoo, että puolueen makea vaalivoitto kuntavaaleissa antaa monelle mahdolliselle puheenjohtajaehdokkaalle hyvät asetelmat lähteä kisaan.

Niinistö sanoo, että esimerkiksi ainoa ehdolle jo ilmoittautunut eli varapuheenjohtaja Maria Ohisalo sekä ensimmäisen kauden kansanedustajat ovat tehneet vaaleissa todella kovan tuloksen.

– Tässä on tulossa puheenjohtajakisa vahvassa nosteessa ja myötätuulessa olevien ihmisten välillä, ja hyvä niin. Luulen, että tämän tuloksen perusteella monien henkilöiden ovelle on paljon koputtajia, Niinistö sanoi tiistaina.

Niinistö sanoo, ettei aio puuttua puheenjohtajakisaan millään tavalla.

Ensimmäisen kauden kansanedustajista esimerkiksi Emma Karin ja Touko Aallon on arvioitu mahdollisesti lähtevän ehdolle.

Monien henkilöiden ovelle on paljon koputtajia.

Niinistö valotti omia tulevaisuuden suunnitelmiaan sanoen, ettei ole häviämässä mihinkään.

Lisää aiheesta

– Jatkan kansanedustajana ja olen ajatellut antaa enemmän aikaani Turkuun. Ja varmasti olen mukana meidän tiimissä tukemassa uutta puheenjohtajaa, riippuen siitä, mitä hän itse haluaa.

Vaalivoittaja antoi myös omat ohjeensa hallituksen lähestyvään puoliväliriiheen. Työllisyyttä ja taloutta pitäisi nyt vahvistaa kannustavilla keinoilla.

Niinistön mukaan ihmiset haluavat tulevaisuuden toivoa ja uskoa tuovia ratkaisuja, sellaisia, joissa helpotetaan työn ja perhe-elämän sekä työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamista.

– Raippalinja hävisi nämä vaalit. Hallituspuolueet saivat selkeän vähemmistön ja erityisesti perussuomalainen puolue, joka lupasi aiemmin ajaa köyhän ja pienituloisen asiaa. Ja keskustankin suhteellisen suuri vaalitappio saattoi osin selittyä sillä, että pääministeri Sipilä on näissä asioissa vetänyt aika kovaa kokoomuslaista linjaa.

Niinistö uskoo, että asiantuntijoiden laajasti kritisoima sote-uudistus voi vielä ajaa hallituksen kaatumaan, ellei hallitus kykene perääntymään suunnitelmissaan.

STT–SUSANNA JÄÄSKELÄINEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE