Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Niinistö kommentoi yllättävää kyselyä — “Lämmittää, että niin moni suomalainen kokee, että minulla voisi olla annettavaa presidentinvaaleissa”

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on mielissään Iltalehden kyselystä, jonka mukaan hän olisi Sauli Niinistön pahin haastaja ainakin niiden poliitikkojen joukossa, jotka IL valitsi kyselyynsä.

Kyselyn mukaan vihreiden Niinistö ja SDP:n Jutta Urpilainen ovat presidentti Niinistön päähaastajat vuoden 2018 presidentinvaalissa.

“No olipa hämmentävä mutta myös miellyttävä gallup-tulos. Pekka Haavistoa ei tässä kysytty, joten olin vähän kuin varamiehenä mukana. Silti lämmittää, että niin moni suomalainen kokee että minulla voisi olla annettavaa presidentinvaaleissa”, Ville Niinistö kommentoi kyselyä Facebookissa aamupäivällä.

Päivällä vihreiden kansanedustaja Haavisto sanoi harkitsevansa, pyrkiikö hän puolueensa presidenttiehdokkaaksi vuoden 2018 presidentinvaaleihin. Ville Niinistö on pyytänyt Haavistoa tavoittelemaan ehdokkuutta. Haavisto sai vuoden 2012 presidentinvaaleissa yli miljoona ääntä.

Vihreät kertoi maanantaina myös avanneensa haun puolueen presidenttiehdokkuudesta kiinnostuneille. Ehdokkaaksi mieliviä pyydetään ilmoittautumaan puoluehallitukselle helmikuun 9. päivään mennessä.

Iltalehden mukaan 15 prosenttia vastaajista sanoo äänestävänsä Urpilaista kakkoskierrokselle, kun Ville Niinistön kannatus oli 20 prosenttia. Tällä tuloksella Urpilainen sijoittui tutkimuksen neljästä haastajasta kakkoseksi.

Muut haastajiksi valitut olivat keskustan Matti Vanhanen ja perussuomalaisten Jussi Niinistö.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE