Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Niinistö New Yorkissa Trumpin puheesta: “Korviin pistävää”, ettei Yhdysvaltain presidentti maininnut sanallakaan ilmastonmuutosta

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Etelä-Afrikan presidentti Cyril Ramaphosan kanssa YK:ssa Nelson Mandela Peace Summitissa New Yorkissa USA:ssa 24. syyskuuta 2018.

Presidentti Sauli Niinistön mukaan oli “korviin pistävää”, ettei Yhdysvaltain presidentti Donald Trump maininnut sanallakaan ilmastonmuutosta YK:n puheessaan. Niinistö kommentoi Trumpin puhetta suomalaismedialle New Yorkissa heti Trumpin puheen jälkeen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Niinistö sanoi, että Trumpin puheessa oli mielenkiintoinen osuus se, mikä siitä puuttui. Niinistön mukaan olisi vähintään voinut odottaa mainintaa ilmastonmuutoksesta, kun Trump lähti liikkeelle huolilla siitä, minkälaisen maailman luovutamme lapsillemme. Nyt se jäi kokonaan syrjään.

Niinistön mukaan Trumpin puhe YK:ssa korosti Yhdysvaltain ja Iranin tulehtuneita välejä. Presidentti korosti Iranin saaneen kovaa tekstiä, ja tilanne on pahasti tulehtunut.

Trump vetosi muihin maihin ja ehdotti eristämään Iranin.

Niinistön mukaan Yhdysvaltain tulevilla Iran-pakotteilla voi olla myös talousvaikutuksia Suomeen.

Niinistö aikoo omassa kansallisessa puheenvuorossaan korostaa kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä muun muassa ilmastonmuutoksen osalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE