Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Niinistö: “On siis syytä tehdä selväksi: Suomi ei voi sulkea rajojaan sulkeutumatta itse”

Presidentti Sauli Niinistön mukaan Turun terroristi-isku on järkyttänyt ihmisten turvallisuuden ja turvan tunnetta. Niinistö sanoi poliisin, pelastushenkilöstön ja kanssaihmisten tehneen Turussa kaiken, minkä voi. Muutenkin näin on tehtävä.

– Uskon, että eduskunnan riittävä enemmistö on valmis täydentämään viranomaisten puutteellisia toimivaltuuksia ja myös tarkoin selvittämään, ovatko resurssit turvan takaamisen riittävät, Niinistö sanoi puheessaan suurlähettiläspäivillä.

Niinistö totesi maahanmuuton herättävän jyrkästi toisistaan poikkeavia ehdotuksia niin rajojen sulkemisesta kuin pakkopalautusten vastustamisesta.

– Monet taas eivät näe asiaa näin yksiselitteisenä. Ne monet ovat tässä oikeassa.

Niinistö korosti Suomen noudattavan sekä omaa oikeusjärjestystään että sitovia kansainvälisiä sopimuksia.

– On siis syytä tehdä selväksi: Suomi ei voi sulkea rajojaan sulkeutumatta itse.

Niinistö muistutti, että turvapaikkaa haetaan myös perusteettomasti ja siksi oikeus määrää Suomessa laittomasti olevia palautettavaksi.

Lisää aiheesta

– Oikeuslaitoksemme on maailman eturiviä, myös turvapaikka-asioissa. Sen ratkaisujen yleinen ylenkatsominen tai suoranainen vastustaminen horjuttaa koko yhteiskuntajärjestystämme, Niinistö totesi.

Presidentin mukaan maahantulo ei ole päättymässä ja Suomessa on siksi edessä vaikea keskustelu.

– Miten ylläpitää humaania yhteisöämme samalla vaarantamatta sitä? Tämä keskustelu on syytä käydä perinpohjaisesti.

STT–NIILO SIMOJOKI

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE