Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Niinistö tapaa tv-koomikosta presidentiksi nousseen Volodymyr Zelenskyin Ukrainassa

Presidentti Sauli Niinistö aloittaa tänään kaksipäiväisen virallisen vierailun Ukrainaan. Hän tapaa iltapäivällä Kiovassa ukrainalaisen virkaveljensä Volodymyr Zelenskyin. Kyseessä on presidenttien ensimmäinen tapaaminen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kahdenvälisten suhteiden lisäksi keskusteluissa on esillä muun muassa Itä-Ukrainan tilanne. Toiveet Venäjän ja Ukrainan suhteiden lientymisestä ovat kasvaneet maiden vaihdettua vankeja viime viikonloppuna.

Koomikkona ja näyttelijänä tunnettu Zelenskyi nousi politiikan ulkopuolelta Ukrainan presidentiksi vasta viime keväänä. Hän löi selvin numeroin vaaleissa toiselle kaudelle pyrkineen Petro Poroshenkon.

Huomenna Niinistö puhuu Yalta European Strategy -konferenssissa, jonka teemana on tänä vuonna onnellisuus. Niinistön lisäksi ulkomaisiin puhujavieraisiin kuuluu muun muassa Viron presidentti Kersti Kaljulaid.

Niinistö tapaa perjantaina myös Ukrainan pääministerin Oleksi Hontsharukin ja parlamentin puhemiehen Dmytro Razumkovin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE