Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Niinistö tapasi puoluejohtajia – presidentti HS:ssä: “Halusin kertoa oman mielipiteeni tai huoleni”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Presidentti Sauli Niinistö on tänään keskustellut eduskuntaan valittujen puolueiden puheenjohtajien kanssa päätöksenteosta ulko- ja turvallisuuspoliittisissa aiheissa.

Demokraatti

Demokraatti

Keskustelussa käytiin lisäksi läpi Suomen Nato-jäsenyysprosessin etenemistä.

Presidentin kanslia kertoo, että erityisesti esillä oli vaalien jälkeisen toimitusministeristön aika, jolloin saattaa nykyisissä oloissa ilmetä tarvetta nopeaan päätöksentekoon. Silloin voidaan tarvita eduskunnan myötävaikutusta vähintään valiokuntien kautta.

– Keskeisten valiokuntien nimeämisessä heti vaalien jälkeen on otettava huomioon, että edustajat ovat niissä keskeisessä asemassa muodostamassa parlamentaarista kantaa, tiedotteessa todetaan.

Helsingin Sanomien mukaan Niinistö on huolissaan siitä, onko Suomi riittävän kykenevä tekemään nopeita päätöksiä esimerkiksi Nato-jäsenyyteen liittyvissä akuuteissa asioissa keväällä ja kesällä.

-  Halusin kertoa oman mielipiteeni tai huoleni siitä, että meidän on syytä pitää nyt paljon enemmän yllä täyttä päätösvalmiutta kaikilla mahdollisilla keinoilla, Niinistö kertoi tapaamisesta HS:n haastattelussa.

NIINISTÖ kertoi myös, että hän on puhunut toimitusministeristön toimivallasta oikeuskanslerin kanssa. Niinistön mukaan toimitusministeristön toimivaltaa voisivat nostaa esimerkiksi ulkoasianvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan näkemykset päätösten tarpeellisuudesta.

Lisää aiheesta

Tapaamisessa keskusteltiin myös eduskunnan valmiuksista vaalitauon aikaisiin kokoontumisiin. Presidentti avasi Nato-jäsenyysprosessin tilannetta ja kuvasi viime aikojen tiiviitä yhteydenpitoja.

Tapaamiseen osallistuivat puoluejohtajat Sanna Marin (sd.), Petteri Orpo (kok.), Annika Saarikko (kesk.), Anna-Maja Henriksson (r.), Riikka Purra (ps.), Maria Ohisalo (vihr.), Li Andersson (vas.), Sari Essayah (kd.) ja Harry Harkimo (liike nyt).

Edellisen kerran Niinistö tapasi puolueiden puheenjohtajia marraskuussa 2022.

Uutista päivitetty HS:n haastattelulla ja otsikkoa muokattu klo 15.27

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE