Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Niinistö: Trumpille ei kannata puhua pitkiä perusteluja

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tänään Suomen Washingtonin suurlähetystössä tiedotustilaisuudessaan.

Presidentti Sauli Niinistö kertoo olevansa erittäin tyytyväinen tapaamiseensa Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin kanssa. Trumpin kanssa syntyi hänen mukaansa vuoropuhelun myötä helposti keskusteluyhteys.

– Trump totesi, että kun yhteys on auki, se myös pysyy auki. Tämä on tietysti meille arvokas asia, Niinistö sanoo.

Yhdysvaltojen nykyiselle valtionpäämiehelle ei puhuessa kannata esittää pitkiä perusteluja.

Presidentti kertoo esitelleensä Trumpille Suomea lyhyiden sloganeiden kautta. Hänelle on syntynyt käsitys, ettei Yhdysvaltojen nykyiselle valtionpäämiehelle puhuessa kannata esittää pitkiä perusteluja.

USA:n presidentti tapasi eilen illalla Suomen presidentti Sauli Niinistön Valkoisen talon ovaalihuoneessa. 

Hän kertoi Trumpille Suomen olevan ainoa maa, joka maksoi ensimmäisen maailmansodan jälkeen velkansa ja ainoa Neuvostoliiton eurooppalainen naapuri, jota suurvalta ei toisen maailmansodan aikana valloittanut. Suomi oli ottanut Yhdysvalloilta velkaa vuosina 1918–20, kun kansa kärsi ruokapulasta.

– Niistä (kahdesta faktasta) syntyy meistä sellainen tarina, että meihin voi luottaa ja me luotamme itseemme ja pidämme itsestämme huolta. Ne ovat aika tärkeitä ominaisuuksia nykypäivän maailmassa.

Lisää aiheesta

Niinistön Suomi-esittely oli selvästi tehnyt Trumpiin vaikutuksen; tämä kehui maanantain lehdistötilaisuudessa Suomea siitä, että Suomi on ainoana alueen maana onnistunut pysymään ”vapaana Neuvostoliitosta” jo sadan vuoden ajan.

Presidentin kuva Trumpista sen sijaan ei muuttunut tapaamisen myötä. Niinistö kertoi saaneensa tästä tiedotusvälineiden perusteella värikkään kuvan ja totesi, että kasvokkaisessa kohtaamisessa tämän tyyli vastasi odotuksia.

Maria Annala, STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE