Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Niinistö voi ottaa esille tärkeitä asioita ja välittää viestejä” – asiantuntijat arvioivat huomisen keskustelun antia

Presidentit Niinistö ja Putin tapasivat vuosi sitten Sotshissa.

Suomen ja Venäjän presidenttien keskiviikkoinen tapaaminen jatkaa säännönmukaisten tapaamisten linjaa, mutta esiin nousevat tärkeät ajankohtaiset teemat. Näin arvioivat STT:n haastattelemat asiantuntijat.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Suomen entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen arvioi, että keskustelun kärkiteemaksi noussee jälleen Ukrainan sota. Presidentti Sauli Niinistö on pitänyt asiaa aktiivisesti esillä tapaamisissaan.

– Yksi tärkeä peruste näille säännöllisille tapaamisille on, että Niinistö voi ottaa esille tärkeitä asioita ja toisaalta hän voi välittää viestejä, Himanen sanoo.

Himanen nostaa mahdolliseksi teemaksi myös aseriisunnan. Yhdysvaltain ja Venäjän välillä vuosikymmeniä voimassa ollut INF-ohjussopimuksesta päättyi, kun Yhdysvallat vetäytyi sopimuksesta elokuun alussa.

– Suomen näkökulmasta on hyvä pitää esillä asiaa, joka on hyvin levällään.

“Pyrimme ymmärtämään, mitä Kremlissä ajatellaan.”

Myös Ulkopoliittisen instituutin tutkija Matti Pesu arvioi, että merkittävässä roolissa lienee kansainvälisen tilanteen läpikäynti, kuten Persianlahden tapahtumat, Ukrainan sota ja suurvaltasuhteet.

Lisää aiheesta

Pesu pohtii, että kansainvälisessä politiikassa Suomi on melko lailla samoissa asemissa, joissa se on ollut viime vuodet.

– Esimerkiksi Venäjän kanssa pidämme yllä dialogia ja pyrimme ymmärtämään, mitä Kremlissä ajatellaan, Pesu sanoo.

Käytännön tasolla Suomi tekee Venäjän kanssa yhteistyötä esimerkiksi Itämeren aluetta ja ympäristöä koskevissa kysymyksissä.

Pesu kuitenkin muistuttaa, että syvempi yhteistyö, jota harjoitettiin Venäjän ja EU:n välillä ennen Ukrainan sotaa, on edelleen jäissä, koska Ukrainan suhteen ei ole tapahtunut edistymistä.

Venäjä-suhteillaan Suomi pystyy myös profiloitumaan Euroopan unionissa.

– Niinistöllähän on yhtenä harvoista edellytykset käydä keskustelua kaikkien suurvaltojen johtajien kanssa, Himanen sanoo.

“Putin tuskin lähtee pidempään pidempään keskusteluun.”

Presidentti Niinistö kommentoi tiistaina suurlähettiläspäivillä Helsingissä, että Suomella ja Venäjällä ei ole erityisiä ongelmia ratkottavanaan kahdenvälisissä suhteissa. Niinistö uskoo, että esille nousevat myös Venäjän ajankohtaiset tapahtumat, kuten Moskovan mielenosoitukset ja Arkangelin räjähdys- ja säteilyonnettomuus.

– Vakava tilanne herättää vakavia ajatuksia, Niinistö kommentoi Moskovan mielenosoituksia.

Ex-suurlähettiläs Himasen mukaan asia on ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen näkökulmasta tärkeä nostaa esiin, vaikka se ei mihinkään johtaisikaan.

– Se on turhauttavaa parhaimmillaankin, koska presidentti Vladimir Putin tuskin lähtee pidempään keskusteluun, kyse on varmaan enemmänkin Suomen ja EU:n mielipiteen välittämisestä Putinille. Tavoitteeseen pyrkivää keskustelua tästä tuskin syntyy, Himanen sanoo.

Putin tapasi maanantaina Ranskan presidentin Emmanuel Macronin. Tapaamisen yhteydessä Macron kommentoi, että Ukrainassa on presidentti Volodymyr Zelenskyin valinnan myötä todellinen mahdollisuus rauhaan.

Pesu muistuttaa, että Ukrainan sodan ratkaisu on kuitenkin sidottu Minskin sopimukseen, josta Ukrainalla ja Venäjällä on hyvin erilaiset näkemykset.

– Macron haluaa nyt olla tuohon suuntaan aktiivinen, mutta ihmettelen, että tällä saataisiin aikaan joku läpimurto. Siitä olen aika pessimistinen, Pesu arvioi.

STT–HETA HASSINEN, MIKA-MATTI TASKINEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE