Ulkomaat
18.9.2017 16:11 ・ Päivitetty: 18.9.2017 16:11
Niinistö: YK:n uudistamisessa nyt toisenlaista potkua – presidentti kertoi välttäneensä ilmastonmuutos-sanan käyttöä puhuessaanTrumpin kanssa
Suomen presidentin Sauli Niinistön mukaan YK:n uudistaminen niin, että lähdetään ihmisten tarpeista, on kannatettava ajatus. Niinistön mukaan kaikki voivat niin ikään olla Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa yhtä mieltä siitä, että vanhat keinot eivät ole tuottaneet riittävästi hyvää.
– Ainahan on puhuttu siitä, että asiat pitää tehdä järkevästi ja tehokkaasti, mutta tässä on nyt vähän toisenlainen potku, ainakin lähtöpotkuna, Niinistö sanoi puhuessaan toimittajille New Yorkissa.
Niinistö sanoi kuitenkin olevansa hyvin tietoinen siitä, ettei maailmanjärjestöä uudisteta pelkillä puheilla.
– Ei nytkään voi sanoa muuta kuin että puheet olivat pontevampia, mutta ei minulla ole harhaluuloja, että tätä puheilla parannettaisiin, presidentti sanoi.
Kansainvälisestä ilmastosopimuksesta ja Trumpin kannasta puhuttaessa Niinistö kertoi, että hän itse ei tietoisesti käyttänyt ilmastonmuutos-sanaa keskustellessaan Trumpin kanssa. Niinistö sanoi sen sijaan puhuneensa arktisesta alueesta, mustan hiilen päästöistä ja niiden torjumisesta.
– Sehän on vähän sitä ilmastonmuutoksen torjuntaa, ja aika paljonkin. Vältän kuitenkin ottamasta kantaa siihen, millaisia virallisia ilmoituksia saamme täällä asiasta, Niinistö sanoi.
Tarkkasilmäiset toimittajat huomasivat Niinistön myös vaihtaneen muutaman sanan Trumpin kanssa YK:ssa maanantaina. Niinistön mukaan hän kävi tervehtimässä Trumpia, kun huomasi yllättäen tämän olevan ”vapaata riistaa”.
– Kiittelin Trumpia vierailusta, ja hän oli kovin tyytyväinen, kun vierailu oli viehättänyt, Niinistö sanoi.
Lisää aiheesta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
16.9.2017 17:51
Sauli Niinistö ja Jenni Haukio juhlivat yöllä Suomen 100-vuotisgaalassa Washingtonissa
Politiikka
16.9.2017 09:48
Kommentti Helsingin Sanomien gallup-uutisessa herätti hämmennystä – Tuomioja ja Heinäluoma Demokraatille: Olemme täysillä Haataisen takana
Politiikka
16.9.2017 04:35
HS-gallup: Niinistö ylivoimainen, SDP:n Haatainen ohitti heti Vanhasen
Politiikka
12.9.2017 14:55
Niinistö ja Rjabkov tapasivat
Politiikka
11.9.2017 13:19
USA:n edustaja toi Niinistölle Trumpin terveiset: Presidenttien tapaaminen Washingtonissa erittäin onnistunut
Politiikka
11.9.2017 08:20
Venäjän ja Yhdysvaltain apulaisministerit neuvottelevat Suomessa – presidentti Niinistö tapaa molempia