Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Niinistö Ylellä perussuomalaisten tuomioista: “Olisi hyvä parantaa tapansa, ettei tule uutta”

Presidentti Sauli Niinistö kommentoi Ylelle perussuomalaisten totaalista puheenjohtajiston vaihtumista, kun puheenjohtajaksi valittiin EU-kriitikkona ja maahanmuuttokriitikkona tunnettu Jussi Halla-aho.

Varapuheenjohtajiksi valittiin myös maahanmuuttokriittisiin eli ns. nuiviin kuuluvat Laura Huhtasaari, Teuvo Hakkarainen ja Juho Eerola.

– Hallitustilanne on yhtä avoin kuin eilen illalla, kun pääministerin kanssa puhuimme. Nyt on kiinnostavaa tavata Soinia ja Orpoa, Niinistö totesi hetki sitten Naantalissa Kultaranta-keskustelujen tiedotustilaisuudessa Ylelle.

Presidentti Niinistö tapaa ulkoministeri Timo Soinin (ps.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) Kultarannassa tänään.

Presidentti Niinistön mukaan “hyviin tapoihin on kuulunut, että jossain vaiheessa presidentiltä kysytään ulkoministerin henkilöstä”, Yle kertoo.

Halla-aho on toivonut, että Timo Soini ei jatkaisi ulkoministerinä.

Korviini särähtää puhe, että Brysselistä pitäisi päästä irti.

Lisää aiheesta

Uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho on tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta.

– Siellä on suorastaan tuomioita, ja olisi hyvä parantaa tapansa, ettei tule uutta, Niinistö kommentoi Ylelle.

– Kyllä heillä aika tehtävä on edessään, jos haluavat todella vakuuttaa meidät siitä, että ne elementit, jotka tuomioon johtivat, ovat poissa.

Niinistö ei vastaa suoraan, voiko hallitus jatkaa.

– Minä en voi olla valitsemassa, minkälainen hallituspohja Suomessa vallitsee. Kyllä se on puolueidemme tehtävä, Niinistö vastasi.

Hän vastasi myös perussuomalaisten uuden johdon EU-kritiikkiin:

– Kyllä minun korviini särähtää puhe, että Brysselistä pitäisi päästä irti. Olen tyytyväinen puolustusyhteistyön tiivistymisestä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE