Politiikka
25.10.2017 07:03 ・ Päivitetty: 25.10.2017 07:14
Niinistöltä täyslaidallinen: ”Valtaan takertuva pääministeri, härskisti valtaansa lobbarien hyväksi hyödyntävä valtiovarainministerin puolue…”
Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö haukkuu Facebook-päivityksessään suorasanaisesti koko hallitusrivistön.
”Huolestuttavinta viime päivien uutisoinnissa hallituksen uusista toilailuista on se, että vihoviimeinenkin luottamus hallituksen pyrkimykseen miettiä kaikkien suomalaisten yhteistä etua on kaikkoamassa.”
Niinistö viittaa toimittaja Lauri Nurmen kirjan kohuväitteisiin ja sote-uudistuksen lobbauskohuihin.
”Nurmi arvioi koko kesäkuisen ”hallituskriisin” teatteriksi. Sipilän tavoite koko ajan olikin jatkaa kokoomuksen kanssa Soinin sirpaleryhmän tuella. Ainoastaan presidentti ei halunnut leikkiä Sipilän pillin mukaan, eduskunnalle Sipilä kuitenkin esitti tietämättömyyttään, arvioi Nurmi.”
”Sotessa gallupkiimassa oleva kokoomus ajattelee nyt voitonriemuisena voivansa jyrätä heikon pääministerin”, Niinistö tulittaa.
Ja jatkaa samalla suoralla linjalla.
”Ja tällaista piiri pieni pyörii -sirkusta me sitten joudumme katselemaan: valtaan takertuva pääministeri, härskisti valtaansa lobbarien hyväksi hyödyntävä valtiovarainministerin puolue, historian hamaan pian häviävä tukipuolue. Naurattaisi, jollei kysymys olisi niin vakavasti asioista: Suomen sote-palvelujen tulevaisuudesta ja niiden vaarantamisesta. Kyse on ihmisten oikeudesta hyvään terveyteen ja isosta julkisesta sote-varallisuudesta. Hallituksen esitykselle on laitettava stoppi ennen kuin on liian myöhäistä.”
Lisää aiheesta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
24.10.2017 09:03
”Sote-veteraani” tuskastui täysin Sipilän hallituksen massiiviseen lehmänkauppaan, avautuu nyt perusteellisesti: ”Putosimme kärryiltä jo aikaa sitten”
Politiikka
24.10.2017 13:12
Matias Turkkila kiistää Soinin väitteen: En ollut aivot Halla-ahon nousun takana
Politiikka
22.10.2017 09:41
”Kokoomuksen härski vedätys on tuhoamassa palvelut” – SDP:n Rinne vetoaa vakavasti Sipilään
Toimituksen kommentit
24.10.2017 12:15
Kommentti: Juha Sipilä kulkee kohti varmaa tuhoa, ja vie keskustan mukanaan raunioille, ellei puolue hankkiudu hänestä eroon
Politiikka
24.10.2017 10:44
Lauri Nurmi: ”Jos Sipilä de facto on valehdellut pääministerinä eduskunnan täysistunnossa, hänen olisi erottava”
Politiikka
24.10.2017 09:48
Jussi Halla-aho: Voiko Juha Sipilä jatkaa pääministerinä?