Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Nimettömän lääkärin raju kirjoitus – nyt puhuu Lääkäriliiton toiminnanjohtaja

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve ei tunnista väitettä siitä, että Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT olisi painostanut lääkäreitä.

Helsingin Sanomat julkaisi tänään mielipidekirjoituksen, jossa nimettömänä esiintyvä työterveyslääkäri sanoi AKT:n painostaneen ja kyseenalaistaneen lääkäreitä, jotka ovat määränneet ammattikuljettajille ajokieltoja.

Pälve kertoo tulleensa tietoiseksi väitetystä asiasta tänään ensimmäisen kerran.

AKT:n vastaava lakimies Jukka Siurua kiistää Iltalehdessä, että liitto ajaisi päihdeongelmaisten ajo-oikeuden puolesta.

– Jos jollakulla on alkoholiongelma, vastuulliseen ammattikuljettajan hommaan ei ole kykenevä. Emme tietenkään lähde ärhäkkäästi puolustamaan selkeästi alkoholiongelmaista, kuten emme myöskään esimerkiksi rikollisia, Siurua sanoo Iltalehdelle.

– Työni aikana en ole lähtenyt taistelemaan alkoholistin ammattiin kykeneväisyyden puolesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE