Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Nimi on vain minun tiedossani” – Yle: Sipilä ei paljastanut Rehnin seuraajaa

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vakuuttaa, että elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) lähtö Suomen Pankin johtajistoon ei aiheuta laajaa ministerikierrätystä.

– Tässä tulee insinöörimäisen suora ratkaisu. Lähtevän tilalle tulee uusi henkilö, Sipilä totesi Ylen pääministerin haastattelutunnilla.

Sipilä kertoi tulevan ministerin nimen olevan vain hänen tiedossaan. Pääministerin haastattelutunnilla hän ei sitä paljastanut. Keskustan puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän on tarkoitus valita uusi ministeri torstaina.

Rehn jatkaa ministerinä vuodenvaihteeseen asti. Sipilän mukaan tästä oli lähtevän ministerin kanssa yhteysymmärrys.

Perusteena olivat isot vielä avoinna olevat asiat. Muun muassa Talvivaaralle on annettu vuodenvaihteeseen asti aikaa löytää rahoittajia. Lisäksi ilmasto- ja energiastrategia on tulossa valtioneuvoston ja eduskunnan käsiteltäväksi.

– Siihen junaan on uuden ihmisen vaikea hypätä, Sipilä perusteli.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE