4.2.2013 11:10 ・ Päivitetty: 4.2.2013 11:10
Niskavuoressa kuohuu musiikin siivittämänä
Suomalaiset rakastavat Niskavuoren tarinoita. Vuodesta toiseen Hella Wuolijoen päijäthämäläiseen maalaismaisemaan sijoittuvat näytelmät ilmestyvät teattereiden ohjelmistoihin eri puolilla maata. Ei ihme, sillä Wuolijoen ihmiskuvaus on ajatonta, vankkaa ja uskottavaa. Loviisaan, Aarneen, Marttaan ja moniin muihin on helppo samaistua. Niskavuorelaiset ovat täysiä ihmisiä kaikkine tunteineen.
Wuolijoen viidestä Niskavuori-näytelmästä järjestyksessä ensimmäinen, Niskavuoren naiset (kantaesitys 1936) on kolmiodraama, jonka tapahtumat heiluttavat ja ravistavat pitäjän mahtitaloa perustuksia myöten. Se on näytelmä rakastumisesta, joka tuo tuskaa monelle ihmiselle, hylätyksi tulemisesta ja velvollisuudentunnosta. Mutta se on myös rohkean ja itsellisesti ajattelevan nuoren naisen taistelu omasta onnesta ja riippumattomuudesta. Rahan ja rakkauden merkitys
Esityksen Lahden kaupunginteatteriin ohjanneelle Miika Muraselle kuuluu kiitos siitä, että suurella näyttämöllä esitettävä Niskavuoren naiset on kokenut yllättävän ja onnistuneen muodonmuutoksen. Niskavuori musiikkiteatterin keinoin voi tuntua aluksi oudolta ajatukselta, mutta kun esitys lähtee liikkeelle ja lentoon, katsoja näkee ja kuulee jotakin ennenkokematonta ja mieleenpainuvaa.
Uutta ulottuvuutta
Lahtelaisessa Niskavuori-draamassa musiikki tuo siihen ihan uuden ulottuvuuden. Lauluyhtye Rajattoman tuotannon laulut tuovat lisäpontta roolihahmojen vahvojen tunteiden kuohuille, purskahduksille ja pidättelyille. Musiikin avulla myös piilotetut tunteet tulevat näkyviksi katsojan eteen. Antti Vauramon sovittamat kymmenen kappaletta sisältävät muun muassa Eino Leinon ja Kantelettaren tekstejä.
Musiikin lisäksi erityismaininnan ansaitsee Kari Laukkasen luoma taidokas ja upea valaistusmaailma. Se täydentää nasevasti Minna Välimäen karua, mutta hyvin monimerkityksellistä lavastusta. Karu ja kolkko raakalautaestetiikka voi rikkaasti mielikuviteltuna näyttäytyä minä vain, mutta jotain se kertoo myös Lahden kaupunginteatterin taloudellisesta ahdinkotilasta.
Vahvojen naisten kolmikko
Miika Murasen ohjauksessa on nuoruuden paloa. Se näkyy myös näyttelijöiden innosta ja uskosta. Mirja Räty vanhan Loviisan roolissa on vaikuttava. Hänen tulkinnassaan Loviisan elämänkokemus, viisaus ja tervejärkisyys kulminoituvat vahvasti ja aidosti.
Elsa Saision näyttelemästä Martasta taas pursuaa räiskyvää raivoa ja loukattua itsetuntoa. Martan vastakohta on opettajatar Ilona, rakkaudesta hullaantunut nuori nainen. Maija Rissasen tulkitsemassa Ilonassa on nuoruuden ja rakastuneen ihmisen iloa ja voimaa, mutta myös päättäväisyyttä. Ilona ei näe suhteessaan Aarneen mitään loukkaavaa tai pahaa, hän on näytelmän tapahtuma-ajan peilissä uuden ajan naisia, niitä itsellisiä, jotka tietävät mitä haluavat.
Kaiken keskellä on Aarne, Niskavuoren komea isäntä. Kai Vaine on roolissa näyttävä, mutta silti turhan pidättyväinen. Vaine kuten muukin ensemble osaa laulaa, mikä tekee esityksestä miellyttävän myös kuuntelukokemuksena.
Pois lähtevän teatterinjohtajan Maarit Pyökärin ansioksi on sanottavaa, että musiikkiteatteri voi nyt Lahdessa hyvin. Vaan miten käy, kun kirstussa ei enää kilise mikään?
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
