Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

No nyt alkaa olla vihdoin myönteistä pöhinää – “Meillä on ihan aidosti nousukausi” 

Thinkstock

Tuoreiden talouslukujen perusteella talouden näkymät ovat kirkastuneet selvästi kevään edistyessä. Torstaina julkaistiin iso nippu pörssiyhtiöiden tuloksia ja tuoreita taloustilastoja.

– Minä olen vahvasti sitä mieltä, että meillä on ihan aidosti nousukausi, sanoi OP:n pääjohtaja Reijo Karhinen tulosjulkistuksen yhteydessä.

Kuluttajien luottamus talouteen on vahvaa, mutta hallituksen työllisyystavoitteet ovat vielä kaukana. Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan suomalaisyritysten luottamus jatkoi loivaa kasvuaan huhtikuussa. Moni pörssiyhtiö takoi alkuvuonna vankan tuloksen niin kotimaassa kuin maailmallakin, vaikka pettymyksiäkin oli joukossa. Torstain tulosjulkistajista usea yhtiö oli selvässä nousussa Helsingin pörssissä. Reippaassa nousussa olivat muun muassa Nokia ja rakennusyhtiö YIT.

Kuluttajien usko näkyy lainatiskeillä

Kuluttajien luottamusindikaattori notkahti hienoisesti huhtikuussa, mutta kuva maan taloudesta on valoisin pitkään aikaan, kertoo Tilastokeskus. Hieman yli puolet kuluttajista uskoo, että Suomen taloustilanne kohentuu seuraavan vuoden aikana. Vastaavasti kymmenen prosenttia arvioi tilanteen heikentyvän. Kuva Suomen taloudesta on paras sitten vuoden 2010.

Kotitalouksien luottamus tulevaan on näkynyt myös lainatiskeillä ja asuntokaupassa. Nordea ja OP kertovat, että kevät on ollut vilkas lainatiskeillä.

Rakennusyhtiö YIT arvioi asuntojen kysynnän pysyvän hyvällä tasolla Suomessa. Yhtiö uskoo, että asuntojen hintakehitys jatkaa eriytymistään kasvukeskusten ja muun maan välillä.

Lisää aiheesta

Yritysten luottamuksessa loivaa kasvua

Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan suomalaisyritysten luottamus jatkoi loivaa kasvuaan huhtikuussa. Kaikilla päätoimialoilla luottamus oli pitkäaikaista keskiarvoa korkeammalla. Erityisesti palvelualalla luottamus on keskiarvoon verrattuna korkealla, koska myynti on kasvanut ripeästi ja odotukset ovat myönteiset. Vähittäiskaupan alalla luottamus notkahti, kun muilla päätoimialoilla se vahvistui tai pysyi vakaana.

Kesko ennakoi osavuosikatsauksessaan kaupan alan kasvavan Suomessa. Samalla Kesko arvioi kilpailun Suomen päivittäistavarakaupassa jatkuvan kireänä.

Kansantaloudessa päänsärkyjä riittää

Vaikka taloudessa on paljon myönteisiä merkkejä, murheita Suomen taloudessa edelleen riittää. Työttömyysasteen trendi oli maaliskuussa 8,7 prosenttia ja työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi 69,2 prosenttia. Kausitasoitettu luku tarkoittaa, että luvuista on poistettu vuodenajoista johtuva vaihtelu. Hallituksen 72 prosentin työllisyystavoitteesta ollaan kaukana.

Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki huomauttaa, että kaikesta optimismista ja alkuvuoden hyvistä kasvuluvuista huolimatta työttömyysaste oli maaliskuun tilaston mukaan kausitasoitettuna pysynyt samassa 8,7 prosentissa jo 8 kuukautta putkeen.

Kaukana oleva työllisyystavoite tarkoittaa, että valtion taloutta pitää lähivuosina paikata edelleen miljarditolkulla velalla. Puoliväliriihen yhteydessä julkistettujen lukujen perusteella valtiovarainministeriö haarukoi valtion budjetin olevan hävittäjähankintojen myötä 3,6 miljardia euroa alijäämäinen vielä vuonna 2021. Tuoreita arvioita Suomen talouden näkymistä saadaan perjantaina, kun valtiovarainministeriö julkistaa talousennusteensa.

Olli Kuivaniemi, Heta Hassinen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE