Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

No nyt on hämärää – suunnitteleeko vihreät välikysymystä vai ei?

Mitä vihreät suunnittelevat? Sitä ei ole Ville Niinistön suusta vielä kuultu.

Vihreät ja kokoomus ajautuivat eilen ilmiriitaan koulutuksen määrärahoista. Ja kiista jatkuu yhä. Vihreät esittävät yhä loukkaantunutta kokoomuksen väitteistä, että koulutusleikkauksen tekisivätkin vihreät, ei hallitus. Väitteen esitti eilen eduskunnassa opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.).

Puolue peruisi vaihtoehtobudjetissaan kaikki hallituksen koulutusleikkaukset sekä tältä että ensi vuodelta. Puolue ei kerro, suunnitteleeko se välikysymystä.

Tänä aamuna toimitusten sähköposteihin kolahti vihreiden kiukkuinen sähköposti, jossa kokoomuksen väitteet kumotaan toistamiseen.

– Vihreät eivät hyväksy MITÄÄN kokoomuksen johdolla tämän hallituksen aikana tehtäviä leikkauksia koulutukseen. Kokoomus sotkee julkisuudessa olleessa taustapaperissaan tarkoituksella valtion ja kuntien rahat. Vihreät puolustaa koulutusta ja torjuu koulutusleikkaukset myös kunnissa. Esittämämme muutokset velvoittavat kuntia tarjoamaan jatkossakin palvelut (esim. subjektiivinen päivähoito-oikeus), joista Sipilän hallitus pakottaa kuntia leikkaamaan, vihreät paukuttaa.

– Vihreät ovat sitoutuneet palauttamaan koulutukseen kaikki rahat, jotka hallitus kokoomuksen opetusministerin johdolla leikkaa. Vihreiden vaihtoehtobudjetissa koulutukseen ja tutkimukseen suunnataan noin 446 miljoonaa euroa ENEMMÄN kuin hallituksen budjetissa (versaalit vihreiden sähköpostissa).

Sitten seuraa kova väite, jota suomalaisessa politiikassa harvoin kuulee. Vihreät aikovat perua kaikki hallituksen täksi vuoden tekemät ja ensi vuodeksi suunnittelemat leikkaukset. Miten oppositiossa tiiviisti majaileva puole aikoo sen tehdä, jää sanomatta.

– Vihreät peruu hallituksen jo täksi vuodeksi tekemät leikkaukset sekä ensi vuodeksi suunnittelemat uudet leikkaukset. Lisäämme merkittävästi koulutuksen rahoitusta tästä vuodesta ensi vuoteen, kun hallituksen esitys tarkoittaa isoa leikkausta lisää erityisesti ammatilliseen koulutukseen, vihreät paukuttavat.

Lisää aiheesta

Tekstiä on täsmennetty siltä osin, että kyse on vihreiden vaihtoehtobudjetista syntyneestä keskustelusta.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE