Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Nobelin rauhanpalkinto yllättäen Kolumbiaan: “Jatkan ponnisteluja sodan lopettamiseksi”

Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos (vasemmalla) ja Farcin johtaja Timoleon Jimenez kättelivät rauhansopimuksen allekirjoittamisen jälkeen.

Nobelin rauhanpalkinto menee Kolumbian presidentille Juan Manuel Santosille rauhansopimuksesta Farc-sissien kanssa.

Kolumbian hallitus ja vasemmistolaiset Farc-sissit allekirjoittivat sopimuksen syyskuussa. Sopimus kuitenkin kaatui kansanäänestyksessä Kolumbiassa viime sunnuntaina.

Ennakkoarvioinneissa sopimuksen kaatumisen arvioitiin vieneen voittomahdollisuudet Kolumbian rauhanprosessilta.

Hylkäyksen jälkeen Santos vakuutti jatkavansa ponnisteluja lopettaakseen yli 50 vuotta jatkuneen sodan maassa.

– Rauha Kolumbiassa on lähellä ja se tullaan saavuttamaan, Santos totesi eilen.

Sodassa on kuollut ainakin 260 000 ihmistä ja noin 45 000 ihmistä on kadonnut. Lisäksi miljoonat ovat joutuneet jättämään kotinsa.

Latinalaisen Amerikan asiantuntija Mikael Wigell yllättyi Nobelin rauhanpalkinnon kohteesta. Ulkopoliittisessa instituutissa työskentelevä Wigell oletti rauhansopimuksen kaatumisen kansanäänestyksessä vieneen mahdollisuuden Kolumbian palkitsemiselta.

Lisää aiheesta

Wigell arvioi tuoreeltaan Nobel-komitean halunneen ehkä antaa lisätukea vaikeuksiin joutuneelle rauhanprosessille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE