Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nobelisti Holmström arvioi Ykkösaamussa, mille kohtaa sijoittuu poliittisella kartalla

Holmström puhui Helsingin yliopiston vuosijuhlassa 24.3.

Yle TV1:n vieraana ollut taloustieteen nobelisti Bengt Holmström kertoi olevansa “pääsuuntauksessa oikeistolainen”.

– Mutta kyllä minulla on myös muunlaisia mielipiteitä … Ei minulle ole ongelma olla jonkun sosialidemokraatin kanssa samaa mieltä, jos olen samaa mieltä, hän sanoi.

Holmström totesi toisaalta myös, että häntä on vaikea sijoittaa poliittiselle kartalle. Hän luonnehti itseään oman tiensä kulkijaksi.

Holmström uskoo Suomen nousevan pitkästä taantumasta, mutta se voi olla hidasta. Hänen mukaansa kilpailukyvyn eteen on tehtävä koko ajan työtä.

Hän otti kantaa myös automatisaatioon ja robotisaatioon.

– Jatkossa ihminen ja robotit tekevät yhdessä töitä.

Holmström ei vaikuta olevan muutoksesta kovin huolissaan.

Lisää aiheesta

– Aina on tullut hetkiä, että pelätään, että työ loppuu, mutta se ei ole koskaan toistaiseksi loppunut, Holmström sanoi.

Esimerkiksi tekoäly luo hänen mukaansa myös valtavasti mahdollisuuksia. Työtä tekevä saa työtä myös tulevaisuudessa.

Nuorten tilanne huolestuttaa.

Suomen perustulokokeilua Holmström luonnehti mielenkiintoiseksi.

Nobelistin mukaan on hyvä, että kokeillaan ja USA:ssakin ollaan kokeilusta kiinnostuneita taloustieteilijöiden keskuudessa.

– Perustulo on looginen mahdollisuus, jos palkat ajautuvat kovin alas.

Kilpailukyky-sopimuksen ohella Holmströmin mielestä tärkeitä ovat rakenneuudistukset, joilla saataisiin joustavuutta lisää.

Hän nosti esiin eritoten syrjäytyneet nuoret. On ikädiskriminaatiota, että he eivät pääse työmarkkinoille, vaikka heidän pitäisi olla maamme tulevaisuus.

Holmströmin mukaan tämä on iso rakenteellinen huoli. Tätä vain lisää koulutustason keskimääräinen lasku.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE