Aro jakaa Suomen kolmeen osaan: Pääkaupunkiseutua ympäröivään ja yli Uudenmaan ulottuvaan metropolialueeseen, joka on vahvin. Se houkuttelee asukkaita, yrityksiä ja investointeja. Toisessa joukossa ovat Turun, Tampereen ja Oulun kaupunkiseudut, jotka säteilevät myönteistä vaikutusta omiin maakuntiinsa, mutta niillä on muuttovetovoimaisina merkitystä myös koko maalle.

Kolmannessa kategoriassa ovat keskisuuret, runsaan 100 000 asukkaan kaupunkiseudut, kuten Kuopio, Jyväskylä, Lahti sekä Vaasa ja Seinäjoki ympäristöineen.

– Niissä näkyvät samat myönteiset elementit, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa.

Pieni ei välttämättä kuihdu

Moni seutukunta kamppailee eli pyrkii sinnittelemään pienen kasvun turvin.

– Lisäksi on aika suuri joukko seutuja, jotka ovat ajautuneet supistuvaan väestönkehitykseen ja noidankehään, jossa väkiluvun väheneminen johtaa siihen, että alueen ostovoima ja kulutuskysyntä heikkenee pikku hiljaa, ja se johtaa palveluiden supistumiseen ja niin edelleen.

Aro kuvaa mekanismia viheliäiseksi.

– Siinä on laskukierre käynnissä. Muuttoliike voimistaa kehitystä molemmissa ääripäissä.

Pienet paikalliset alueet voivat kukoistaa suurten seassa. Esimerkiksi Tunturi-Lapissa voimakas matkailuelinkeino ja kaivoteollisuus pitävät yllä kasvua.

– Sitten on Pohjanmaan Ylivieska, joka on pieni seutu, mutta siellä on ollut erittäin voimakas kehitys jo pidempään käynnissä.

Tutkija huomauttaa, että jotkut kunnat ovat alkaneet katkaista kielteistä kierrettä työperäisellä maahanmuutolla, jolloin kuntaan saadaan väestörakenteen kannalta oikeanikäisiä ihmisiä.

– Monet kunnat ruotsinkielisellä alueella Pohjanmaalla ovat tehneet tätä työtä menestyksellisesti jo 1980-luvun lopulta lähtien, sanoo Aro.

STT–MIMMA LEHTOVAARA