Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Noin 100 ihmistä on mukana tutkimassa Turun puukotuksia – uhreista kaksi on edelleen tehohoidossa

Noin sata ihmistä on mukana tutkimassa Turun perjantaisia puukotuksia, kertoo sisäministeri Paula Risikko (kok.). Tutkinnassa edetään useita erilaisia linjoja. Risikko sanoi, että johtopäätökset voidaan kokonaisuutena tehdä vasta myöhemmin.

Risikon mukaan terrorismin torjunnan toimenpidesuunnitelmaa kammataan läpi Turun tapahtumien jälkeen. Risikko sanoo, että niin on toimittu myös muualla Euroopassa tapahtuneiden iskujen jälkeen.

Suunnitelmaa laativat sisäministeriön kanssa yhteistyössä suojelupoliisi, keskusrikospoliisi ja poliisihallitus.

He tarvitsevat tukea hengitykseen.

Puukotusten uhreista kaksi on edelleen tehohoidossa Turun yliopistollisessa sairaalassa (Tyks).

– Heillä on puukotusvammoja kaulan alueella, ja he tarvitsevat tukea hengitykseen, Tyksin sairaalajohtaja Petri Virolainen kertoi STT:lle.

Virolaisen mukaan potilaiden tila on vakaa. Heidän tilaansa ja jatkohoitoa arvioidaan uudelleen keskiviikkona.

Lisää aiheesta

Virolaisen mukaan epäilty puukottaja on yhä osastohoidossa.

– Nyt kun vangitsemismääräys on tehty, selvitämme, saadaanko hänet hoitoon vankisairaalaan. Hänen tilansa on vakaa, eikä hän tarvitse yliopistosairaalan tasoista hoitoa, Virolainen sanoo.

Muut puukotuksissa haavoittuneet kuusi ihmistä on jo kotiutettu.

Sairaalan turvatoimia on tehostettu muun muassa lisäämällä vartijoiden määrää. Maanantaina Virolainen kertoi, että sairaalaan on tullut epämääräisiä uhkauksia puhelimitse.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE