Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Noin 2-vuotias lapsi löytyi kuolleena asunnosta Vantaalla – murhasta epäillyn naisen vangitsemisistunto iltapäivällä

Itä-Uudenmaan poliisi epäilee 22-vuotiasta naista pienen lapsensa murhasta Vantaalla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Poliisi vaatii naista vangittavaksi käräjäoikeudessa tänään iltapäivällä.

Poliisin mukaan noin kaksivuotias lapsi surmattiin asunnossa Vantaan Kaivokselassa.

Poliisi sai eilen varhain aamulla hälytystehtävän tekopaikalle ja löysi lapsen kuolleena asunnosta. Poliisi otti rikoksesta epäillyn naisen kiinni saman tehtävän yhteydessä.

Väestötietojen mukaan epäillyllä on osoite kerrostaloalueella Kaivokselassa. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Minkkinen sanoo STT:lle, että teko tapahtui epäillyn asunnossa.

Poliisi tiedotti tapauksen tutkinnasta eilen illalla. Minkkisen mukaan asiaan ei liity ulkopuolisia ihmisiä eikä päihteitä. Poliisilla ei ole asiassa muita epäiltyjä.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan poliisi tutkii asiaa murhana lapsen puolustuskyvyttömyyden takia. IS:n tietojen mukaan poliisilla on selkeä käsitys tapahtumien kulusta.

Lisää aiheesta

Vangitsemiskäsittely Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa pidetään kello 14, ja se järjestetään videoyhteydellä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE