Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Noin 5 000 mekaanisen metsän työntekijää menossa lakkoon: “Eihän tällainen menettely ole nykyaikaa”

Teollisuusliitto aloittaa lakon mekaanisen metsäteollisuuden työpaikoilla. Lakon piirissä on noin 5 000 työntekijää. Työtaistelu alkaa maanantaina 22. tammikuuta kello 6 ja päättyy 29. tammikuuta kello 5.59, ellei sitä ennen päästä Teollisuusliittoa tyydyttävään ratkaisuun.

Mekaanista metsäteollisuutta koskeva sopimus päättyi jo marraskuun lopussa. Neuvottelut uudesta sopimuksesta ovat sujuneet todella nihkeästi, vaikka Teollisuusliitto julisti alalle ylityökiellon ennen joulua.

– Ihmettelen, miksi järkevä sopiminen järjestäytyneiden työnantajien kanssa ei onnistu. Metsäteollisuus ry:n tapa neuvotella on sellainen, että jos kaikki heidän vaatimuksensa eivät mene läpi, sopimusta ei synny. Eihän tällainen menettely ole nykyaikaa, Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Jari Nilosaari (kuvassa) ihmettelee.

Työnantajapuoli on tuonut neuvottelupöytään ison tukun heikennysesityksiä.

Työnantajapuoli on tuonut Teollisuusliiton mukaan mekaanisen metsän neuvottelupöytään ison tukun heikennysesityksiä. Näitä ovat muun muassa työnantajan laajempi direktio-oikeus vuosiloman jakamisessa sekä 21 viikkotyövuoron käyttöönotto nykyisiä sopimusmääräyksiä huomattavasti huonommin ehdoin.

– Samoin on esitetty heikennyksiä seisokkiajoista maksettaviin korvauksiin sekä arkipyhistä ja sairausajalta maksettavaan palkkaan. Niin ikään työnantajat ovat tarjonneet runsaasti muitakin heikennysesityksiä, joita emme tietenkään voi hyväksyä, Nilosaari painottaa.

Lakko on suunnattu pääosin yrityksiin, joilla on kytkös Metsäteollisuus ry:n hallintoon tai neuvottelijoihin. Lakon piirissä on muun muassa vaneritehtaita ja sahoja, sekä muita tuotantolaitoksia ja niiden tuotantoa tukevia yrityksiä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE