Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Nokia Huawei-kohusta: “Emme puutu näihin asioihin” – Kiina jyrähti Ruotsille

Nokian Mobile Networksin liiketoimintaryhmän johtaja Tommi Uitto sanoi Telian 5g-kehitystä käsitelleessä tiedotustilaisuudessa, ettei yhtiö kommentoi pyrkimyksiä kammeta kiinalaisia verkkolaitevalmistajia, kuten Huaweita, pois länsimaiden markkinoilta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Asia kuuluu poliitikoille, hallituksille ja viranomaisille, me olemme liikeyritys. Emme puutu näihin asioihin.

Uiton mukaan Nokian on vain sopeuduttava vallitseviin olosuhteisiin.

– Meidän täytyy näissä tuulissa seilata parhaamme mukaan. Jos meidän asiakkaamme ovat siinä tilanteessa, että he joutuvat miettimään muita vaihtoehtoja nykyisille toimittajilleen, niin me olemme valmiita auttamaan. En lähde arvailemaan sitä, mitä eri puolilla maailmaa tapahtuu, Uitto sanoi.

Huawein markkina-asema länsimaissa sai tiistaina uuden kolhun, kun Ruotsi ilmoitti, ettei se salli yhtiön laitteiden käyttämistä maan 5g-verkkojen rakentamiseen.

Kiina kehottaa perumaan.

Kiina kehottaa Ruotsia perumaan päätöksensä estää kiinalaisyhtiöiden osallistuminen Ruotsin 5g-verkkojen rakentamiseen. Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Zhao Lijian kehotti uutistoimisto AFP:n mukaan Ruotsia “korjaamaan virheellinen päätöksensä”. Muuten vaarana on kielteinen vaikutus Kiinan ja Ruotsin väliseen talous- ja kauppayhteistyöhön sekä ruotsalaisten yritysten toimintaan Kiinassa, hän sanoi.

Kiinan ulkoministeriö on Zhaon mukaan “erittäin tyytymätön” päätökseen, jota Ruotsi perustelee kansallisella turvallisuudella. Ministeriön mielestä Ruotsi politisoi normaalia talousyhteistyötä ja syrjii törkeästi kiinalaisia yhtiöitä.

Ruotsalainen verkkolaitevalmistaja Ericsson kertoi tulosjulkistuksessaan aiemmin keskiviikkona, että sen myynti Kiinassa on kehittynyt hyvin. Ericssonilla on 5g-verkkosopimuksia Kiinan kolmen suurimman teleoperaattorin kanssa.

Hyvät tulokset Kiinassa olivat yksi tekijä, jonka avulla Ericssonin heinä-syyskuun tulos nousi 8,6 miljardia kruunuun (830 miljoonaan euroon), kun viime vuoden vastaavan jakson tappio oli 4,2 miljardia (410 miljoonaa).

Ruotsin päätös vie sen samalle linjalle Yhdysvaltojen kanssa, joka on voimakkaasti lobannut liittolaisiaan sulkemaan verkkoalan jättiläinen Huawei pois markkinoiltaan.

Ericsson haluaisi kasvaa Kiinassa

Ericssonin toimitusjohtaja Börje Ekholm ei halunnut ryhtyä arvailemaan, voiko kiinalaisyhtiöiden porttikielto aiheuttaa Ericssonille vaikeuksia Kiinan markkinoilla.

– Se on spekulatiivinen kysymys, hän sanoi uutistoimisto TT:lle.

Ekholmin mukaan Ericsson haluaa olla osa kiinalaista ekosysteemiä, koska se turvaa yhtiön menestystä tulevaisuudessa. 5g-verkkojen kehitys maassa etenee nyt vinhaa vauhtia, mikä mullistaa sekä terveydenhoidon että teollisen tuotannon toimintatapoja juuriaan myöten. Tällä haavaa Ericssonilla on noin kymmenen prosentin markkinaosuus Kiinassa. Ekholmin mukaan yhtiö pyrkii tietysti kasvattamaan siivuaan, mutta kilpailu on äärimmäisen kovaa.

Kiinalaisyhtiö Huawei kiistää Yhdysvaltojen syytökset ja sanoo, ettei se kerää, hallitse, säilytä tai analysoi 5g-verkoissa liikkuvaa dataa.

– Huawein laitteiden ja verkkojen turvallinen käyttö ja yksityisyydensuoja ovat Huawein kaiken toiminnan ja olemassaolon keskiössä. Huawein toiminnan kieltäminen missään maassa ei tee tulevaisuuden 5g-verkoista yhtään sen turvallisempia. Sen sijaan avoin kilpailu ja innovaatiot tulevat kärsimään, sanoi Huawei Suomen viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Henriikka Andersson tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE