Vuonna 1918 Pirkkalassa oli asukkaita noin 13 000, joista 5 500 Nokialla. Nokian voimatekijöitä olivat 350 työntekijän paperitehdas ja 62 työntekijän kumitehdas. Puoliksi Pirkkalaan ja puoliksi Suoniemeen kuuluneessa Siurossa toimivat 200 työntekijän valtion saha, 60 työntekijän Siuron puuhiomo ja noin 30 työntekijän Kuljun höyrysaha. Tottijärvi oli Laukon ja Tottijärven kartanoiden hallitsema pieni torpparipitäjä.

Nokialaisen historiantutkijan, filosofian lisensiaatti Jouko Jaakkolan mukaan Nokian punakaartissa oli noin 600 jäsentä ja Siuron parisataa. Kaartit oli perustettu myös Tottijärvelle ja Suoniemelle. Valkoisten puolella yritettiin perustaa suojeluskuntia, mutta se onnistui vasta, kun valkoisten joukot valtasivat alueen.

Jaakkola esitelmöi viime  sunnuntaina Nokialla, missä järjestettiin Nokian seurakunnan ja kaupungin sekä Tampereen yliopiston yhteistyöllä sisällissodan muistotapahtuma. Päivän ohjelmassa oli piispa Matti Revon messu, sisällissodan vuoksi menehtyneiden muistolaattojen paljastaminen Nokian hautausmaalla sekä seminaari Nokia-salissa. Muistolaatat paljastettiin myös Suoniemen ja Tottijärven hautausmailla.

Punakaartilaiset syyllistyivät monin paikoin terroristisiin surmatekoihin, mutta Nokian punaiset eivät sodan aikana tehneet yhtäkään henkirikosta. Poikkeuksellinen tilanne johtui Jaakkolan mukaan työnantajien ja työntekijöiden välisen yhteistoiminnan vakiintuneisuudesta ja paikkakunnan yhteiskunnallisesta vakaudesta.

Sen sijaan Tottijärvellä punaiset murhasivat helmikuun 3. päivänä helsinkiläisen poliisin Herman Granttilan ja seuraavana päivänä Vesilahden poliisin Lähteenmäen. Laukon kartanossa punakaartilaiset – mukana myös tottijärveläisiä – surmasivat työnjohtaja Kalle Lindroosin. Yhteiskunnallinen tilanne oli ollut Vesilahdella ja Tottijärvellä erityisen kireä vuonna 1906 alkaneista Laukon torpparilakoista ja –häädöistä johtuen.

Myös Siuron punakaarti syyllistyi surmatöihin. Ensimmäinen tapaus sattui tammi-helmikuun vaihteessa, kun Hämeenkyrön nimismies Väinö Nyström ja hänen poikansa metsänhoitaja Lauri Nyström ammuttiin Siuron rautatiesillalla. Toinen, valtakunnan lehdistössäkin julkisuutta saanut murhenäytelmä tapahtui Suodenniemellä, jossa 13. helmikuuta murhattiin kirkkoherra Kaarlo Julius Kalpa. Hän oli edelliskesän maatalouslakkojen yhteydessä sanomalehdessä tuominnut lakkolaisten toimet. Siuron punakaartilaiset ampuivat kirkkoherran pappilan pihassa.

– Siuro erosi yhteiskunnalliselta ilmapiiriltään selvästi sekä Nokiasta että Tottijärvestä. Se oli eräänlainen Satahämeen villi länsi, jonne oli syntynyt nopeassa tahdissa teollisuutta. Siellä oli vilkas rautatieasema. Väen vaihtuvuus oli nopeaa, työyhteisöistä puuttui sosiaalinen kiinteys, yhdyskunnan säännöt ja järjestyksenpito olivat löysää. Kun siihen lisää vielä paikallisen työväenliikkeen voimakkaan radikalisoitumisen, olot olivat otolliset poliittisen väkivallan leviämiselle, Jaakkola sanoi.

Valkoiset tulevat – sotatoimet vähäisiä

Varsinaiset sotatoimet koskettivat Nokian seutua vähän. Valkoisten ratkaiseva hyökkäys alkoi 15. maaliskuuta. 26. maaliskuuta Kyröskoskelta edennyt kahdensadan miehen osasto miehitti kenenkään vastustamatta Siuron. Punaiset olivat sitä ennen paenneet – toiset kohti Tamperetta ja toiset etelän suuntaan.

– Siuron miehittänyt osasto, joka koostui pääosin oululaisista ja raahelaisista, lähti tuloaan seuraavana päivänä kohti Tamperetta räjäytettyään ensin kiskot Siuronkosken rautatiesillalta. Siuroon jätettiin vain pieni vartioryhmä, jota avustamaan perustettiin 27. maaliskuuta Siuron suojeluskunta. Osasto saavutti aamuyöllä 27. maaliskuuta Nokian ja jatkoi matkaansa Villilään ja Epilään sulkemaan Tampereen saartorengasta. Nokiallakaan ei ammuttu kuin muutama laukaus, Jaakkola kertoi.

Nokialta valkoiset lähettivät osaston Tottijärvelle, jossa käytiin 2. ja 3. huhtikuuta taistelu. Sen seurauksena Tottijärvikin siirtyi valkoisten hallintaan.

Taisteluihin nokialaiset, suoniemeläiset ja tottijärveläiset osallistuivat lähes yksinomaan punakaartin riveissä. Jaakkolan mukaan ainoa valkoisten armeijassa kaatunut nokialainen oli Tampereen teknillisen opiston oppilas Eino Oskari Nurminen. Hän haavoittui 31. tammikuuta 1918 tunnetussa Suinulan verilöylyssä Kangasalla. Toivuttuaan hän lähti mukaan Tampereen valtaukseen. Sorinahteella 3. huhtikuuta hän haavoittui jälleen ja menehtyi myöhemmin haavoihinsa.

Myös Tottijärven valkoisista sai surmansa yksi henkilö: Kaarle Iivari Lintanen. Hänet teloitettiin Tuusulassa 16. huhtikuuta.

– Nokian punakaarti osallistui taisteluihin Vilppulan rintamalla. Kaartilaisia oli mukana myös Tottijärven taistelussa sekä puolustamassa Tamperetta. Nokialaisia kaatui tai katosi taisteluissa 32. Heistä yksi oli nainen: työmiehen 19-vuotias tytär Martta Heinonen. Hän kaatui maaliskuun lopussa samassa taistelussa, jossa kaatuivat myös hänen isänsä ja veljensä.

– Siuron punakaartilaiset osallistuivat omana komppaniana taisteluihin Kyröskosken–Ikaalisten rintamalla, ja osa kaartilaisista taisteli Suodenniemen–Lavian rintamalla. Suoniemen punakaarti oli komennettuna Suodenniemen–Lavian rintamalle. Suoniemeläisiä kaatui taisteluissa 10. Tottijärven punakaarti toimi pääasiassa omalla paikkakunnalla. Tottijärveläisiä kaatui taisteluissa viisi, Jaakkola jatkoi.

Nokia-yhtiön isännöitsijä suojeli työntekijöitään

Valkoisten voittoa seurasivat ankarat rankaisutoimet. Armeijan johto määräsi kullekin punaisten vallasta vapautuneelle paikkakunnalle ja tärkeimpiin väestökeskuksiin komendantin, jonka tehtävänä oli pitää yllä järjestystä. Komendantti toimi myös paikkakunnan siviili- ja sotilashallinnon yhdyshenkilönä sekä järjesti punaisten etsinnän, vangitsemisen ja tutkinnan. Komendantin avuksi paikkakunnille perustettiin suojeluskuntia.

Nokian suojeluskunta perustettiin heti valkoisten saavuttua. Sen johtoon valittiin Nokia-yhtiön isännöitsijä Gustaf Fogelholm. Suojeluskunnan esikunta toimi yhtiön konttorirakennuksessa. Nokian esikunta aloitti järjestyksenpidon verraten rauhallisesti, sillä valkoisten yleisesti harjoittamien pikateloitusten määrä jäi Nokialla kahteen. Lisäksi yksi nokialainen teloitettiin Siurossa. Yhdeksän Nokian punaisen kohtaloksi tuli tulla teloitetuksi muilla paikkakunnilla.

Jaakkolan arvion mukaan valkoisen terrorin vähäisyys Nokialla oli paljolti paperitehtaan isännöitsijä Gustaf Fogelholmin ansiota.

– Tämä Nokia-yhtiön perustajan Fredrik Idestamin vävy oli appensa tavoin luonut hyvät suhteet työväkeensä, mitä kuvaa sekin, että hän pysytteli koko sisällissodan ajan Nokialla. Hän otti työntekijänsä perheineen tehtaaseen suojaan valkoisten vallatessa Nokian. Hän myös laati valtiorikosoikeudelle puoltavia lausuntoja syytteessä olevista tehtaalaisista.

Nokia on merkittävä osa Suomen teollista historiaa. Kuvassa savua tupruttavat Nokian paperitehtaan piiput.

Siuroon teloituskeskus

Siuron suojeluskunta aloitti toimintansa 27. maaliskuuta. Se toimi komendantiksi nimitetyn luutnantti Aaro Lindqvistin alaisuudessa ja sen toimialueena oli Pirkkalan puoleinen Siuro ja Suoniemi. Toisin kuin Nokian suojeluskunta, Siuron suojeluskunta ryhtyi heti kiihkeästi etsimään ja vangitsemaan punaisia.

Siuroon muodostettiin kuulustelukeskus. Komendantti Lindqvist nimesi 30. maaliskuuta siihen tutkintotuomariksi lakitieteen ylioppilas Herman Hautasen. Tämä oli Pirkkalan Haapaniemen kartanon poika, joka oli kunnostautunut aktiivisena jääkärivärvärinä. Punavankeja säilytettiin Siuron työväentalossa. Kuulustelut pidettiin työväentalolla ja rautatieasemalla.

Jaakkolan mukaan Siurosta muodostui paitsi kuulustelu-, myös tuomitsemis- ja teloituskeskus eli todellisuudessa kenttäoikeus.

– Ensimmäinen teloitus pantiin siellä toimeen jo piinaviikon keskiviikkona 27. maaliskuuta. Tuolloin ammuttiin suoniemeläinen työmies Vihtori Visanen Kuljusta. Mies oli toiminut Siuron punakaartin muonituspäällikkönä ja siinä ominaisuudessa takavarikointien johtajana. Seuraavaksi, 30. maaliskuuta, Siurossa teloitettiin mouhijärveläinen työmies Juho Visanen ja päivää myöhemmin, pääsiäissunnuntaina, asemakomisariona toiminut siurolainen jarrumies Kalle Ronkka.

– Toisena pääsiäispäivänä Siuron teloitusryhmän eteen astuivat suoniemeläiset kirvesmies Juho Vihtori Aalto ja lämmittäjä Vihtori Lehtonen, molemmat Kuljusta. Aalto oli toiminut Siuron punakaartin esikuntapäällikkönä ja Suoniemen järjestyspäällikkönä. Lehtonen oli ollut Siuron punakaartin muonituskomitean jäsen ja mukana takavarikoinneissa. Toisena huhtikuuta ammuttiin maantiellä Kuljun kartanon kohdalla mouhijärveläinen metsätyönjohtaja Oskari Kyrölä, Jaakkola jatkoi.

Teloitukset jatkuivat Siurossa 7:ntenä huhtikuuta, sunnuntaipäivänä. Toimeenpantuja teloituksia seurasi muutaman päivän tauko, kunnes 12. päivänä huhtikuuta Siuronkosken niskan laivamöljältä kaikuivat jälleen kiväärien yhteislaukaukset.

Kauhujen yö

Jaakkolan mukaan tutkintotuomari Hautanen piti yllää tiukkaa työtahtia. Hän oli kuulustellut päivittäin yli kymmenen henkilöä, ja vankien määrä Siuron työväentalossa kohosi jo toiselle sadalle. Komendantti ei ollut kuitenkaan pannut toimeen teloituksia huhtikuun 12. päivän jälkeen.

Työväestön keskuudessa ehkä jo eläteltiin toivoa, ettei punaisia enempää ammuttaisikaan. Toivo kuitenkin menetettiin huhtikuun 25. ja 26. päivän välisenä yönä. Jaakkola siteerasi Arvo Järvensivun myöhemmin tekemiä muistiinpanoja yön tapahtumista:

– Se oli kans eri yä, ku se iso suma siä telotettiin. Valkoset tappo. Tuttu poika oli niitä ampumasa. Minä näin sen toimituksen tyäväentalon akkunasta, kattelin. …

– Eri yä! Jääkärit oli perseestä saakka kännisä, hoilottivat esikuntakamarisa. Ja juavuspäisänsän ne sittek käski, kenenkä kullonkis sattu, sinnek kamariin tuamittavaks ja kiusattavaks. Juavuspäisänsäh huvittelivat sillaiki.

-… Paljo kuulimme sinne salim pualellek, ku yritimme ollah hiljaa. Jokainem pelkäs, onko hänestä jo puhe. Niin oltiin ku elikot lahtipäivää vartoomasa.

– Moni! Moni sillom pelkäs siä tyäväentalolla vankina, kuka taas viärään lahrattavaks. Ja se keväinen yä . . . se oli kamala.

Jaakkolan mukaan kyseisenä yönä surmattiin Siuronkalliolla kaikkiaan 15 ihmistä.

Huhtikuun 26. päivän myötä paljastui koko kauheus. Ruumiskuormia siirrettiin reellä Siuronkallion kupeesta Haukkalan vainion viereen, jolloin jäätiköt värjäytyivät pitkin matkaa verestä punaiseksi. Näky oli järkytys koko paikalliselle väestölle. Kauniaisten patruuna Lennart Rosenlew palasi juuri tuolloin Tampereen-matkaltaan ja näki yöllisen hävityksen jäljet. Hän marssi valkoisten esikuntaan työväentalolle ja piti Jaakkolan siteeraaman puhuttelun tutkintotuomarille ja muille paikalla oleville:

– Te lopetatte tämän huushollin ja heti! Te olette tahrineet koko kylän ihmisen verellä. Ja meidän maineemme myös. Mihin te luulette tällä johtavanne? Ei ole oikein, että te sillä tavalla tahraatte koko paikkakunnan maineen. Jos te yhdenkään teloitatte täällä minun alustalaisistani, te vastaatte jokainen itse teoistanne.

Esikunnassa oli sen jälkeen vähän aikaa kova huuto, mutta Rosenlew ei antanut periksi. Jo seuraavana päivänä Siuron vankileiriltä alettiin vapauttaa vankeja ja siirtää raskaammista rikoksista epäiltyjä Toijalan ja Tampereen vankileireille. Toukokuun kuluessa leiri oli kokonaan tyhjennetty.

Kuukauden aikana Siurossa oli teloitettu 27 henkilöä. Näistä 10 oli mouhijärveläisiä, kuusi suoniemeläisiä, viisi turkulaisia, kolme hämeenkyröläisiä, kaksi pirkkalalaisia ja yksi tamperelainen. Teloitukset Siurossa loppuivat siihen. Suoniemellä ne vielä jatkuivat. Tottijärvellä pikateloitettiin seitsemän ihmistä.

Viimeinen näytös vankileireillä

Jaakkola kertoi, että sisällissodan murhenäytelmän viimeinen osa esitettiin vankileireillä. Nokialaisia niissä menehtyi 72. Heistä kolme sai kuolemanrangaistuksen, ja muut kuolivat tauteihin ja nälkään. Kolme menehtyi heikkouteen heti vapauduttuaan vankileiriltä. Suoniemeläisiä vankileireillä kuoli 12 ja yksi menehtyi heikkouteen vapauduttuaan leiriltä. Tottijärveläisiä vankileireillä kuoli 15.

– Kaikkiaan nykyisen Nokian kaupungin alueella – Suoniemi ja Tottijärvi mukaan lukien – menetti vuoden 1918 sisällissodassa henkensä 184 ihmistä. Se oli kaksi prosenttia väestöstä. Heistä ainoastaan kaksi kuului valkoisiin. Verraten pieni osa, 47 henkilöä, menehtyi itse taisteluissa; suurin osa, 99 henkilöä, nääntyi vankileireillä. 38 henkilöä kuoli teloituksissa.

– Alueitten eroista kiinnostavin on Nokian tehdasyhdyskunnan vähäinen teloitettujen osuus ja huomattava leireillä kuolleiden osuus. Vankileireille nokialaisia joutui paljon, koska heitä oli mukana paljon taisteluissakin. Loppuvaiheessa he olivat puolustamassa Tamperetta ja joutuivat siellä joukoittain kiinniotetuiksi ja sitä tietä vankileirille. Suoniemi taas erottautui suuren teloitettujen määrän perusteella, Jaakkola arvioi.